Mitä vuosi 2019 tuo tullessaan? Mietteitä menneestä ja tulevasta vuodesta.

Uuden vuoden kunniaksi useimmat koiranomistajat katsovat mennyttä vuotta- mitä tulikaan saavutettua?- ja siirtävät sitten katseen uuteen vuoteen - mitkä ovat tavoitteet tälle vuodelle?

Vuosi 2018 ei ollut se tavoitteellisin koiraharrstuvuosi meidän kannalta. Kokonaisuutena aika rauhallinen ja tasainen. Tokossa etenkin on tullut pieniä vastoinkäymisiä, lähinnnä Sagan kanssa, mikä on hieman madaltanut sekä ohjaajan, että koiran motivaatiota. Toki saa ohjaaja myös itse katsoa peiliin ja todeta ettei ole treenannutkaan niin tavoitteelisesti kuin voisi, vaan enempi nauttinut treenaamisesta ilman sen kummempia tavotteita.

Simo todettiin myös alkukesästä virallisesti kivesvikaiseksi. Vaikka tämä ei tiestysti mitenkään koiraa huononna olen huomannut, että tavoitteellinen kisatreeni välillä tökkii kun tietää, ettei pikkumiehestä valiota saa. Tästä huolimatta Simo on oikein kelpo treenikaveri!

*Jouluna nautittiin ihanista lumimaisemista mökillä*

*Saga*
Näyttelyitä tuli kierrettyä Sagan kanssa jokseenkin mukavin tuloksin.
4x ROP ja 1x VSP.
Kahdesti oltiin kuuden parhaan joukoissa ryhmäkilpailussa ja yksi kerta oltiin "RYP 5".

Tokossa on motivaatiomoottori tökkinyt aika pahasti neidillä. Treeneissä moottori kulkee oikein hyvin mutta kisakentällä rupeaa piiputtamaan. Tätä ollaan yritetty virittää ja parantaa, vaihtelevin tuloksin. Tavoitteena oli startata voittajaluokassa, mutta saa nähdä jääkö myös ensi vuoden startit haaveeksi, jos ei saada tuota ongelmaa korjattua.

Hieman yllä olevasta syystä päätin myös ensimmäistä kertaa kokeilla rally-tokoa. Käytiin kerran "tutustumis treenikerralla" ja totesin Sagan periaatteessa osaavaan useimmat alokasluokan liikkeet, kiitos tokon. Taka-ajatuksena kokeessa starttaamisessa oli, että rallyssa on koetilanne päällä mutta siellä tapahtuu kokoajan jotakin ja sen lisäksi koiraa saa kehua. Josko tämä avaisi Sagan "koelukkoja". Tuumasta toimeen, ilmoitin kokeeseen, ja neiti yllätti nappaamalla luokkavoiton kotiin.

Nomepuolella Saga on enimmäkseen saanut olla esimerkkinä Simolle, miten haluruutu tyhjennetään. Jonkin verran ollaan myös treenattu malttia ja linjaa.

*Simo*

Meidän ikuinen Pelle Hermanni ja pieni hovinarri todettiin tosiaan kivesvikaiseksi alkukesästä, eli näyttelyihin ei ole menemistä. Simo on saanut toimia turistikoirana sekä hussen "pääsylippuna" useimpiin kesän näyttelyihin.

Vuoden aikan olemme myös taistelleet Simon allergiaa vastaan. Kesällä tämä helpottui, mutta nyt loppuvuodesta on taas pahentunut ilman sen kummempaa syytä. Eri lihoja olemme kokeilleet vuoden läpi, mutta suurin osa saa korvat kukkimaan. Toivottavasti tämä vielä helpottuisi.

Menevä tapaus, mutta aina yhtä iloinen treenikaveri. Hieman häriöherkkä, huomaa ettei olla tehty samalla tavalla häiriötreenejä Simon kanssa kuin aikoinaan Sagan.

Rally-tokoa Simo kävi myös kokeilemassa. Pienimies yllätti täysin saaden hyväksytyn tuloksen. Tämä on omasta mielestä hyvä portti tokokokeita ajatellen.

Taipparitreenejä ollaan tehty jonkin verran. Palautuksien kanssa ollaan saatu tehdä työtä, ja haun motivaatiota saa vielä nostaa, mutta muuten Simo on oikein oiva metsäkaveri, jolla on luonnostaan intoa ja motivaatiota dummeja ja riistaa kohti.Palautukset tulevat nykyään myös useimmiten ohjaajalle asti.

Edessämme on kokonainen vuosi, ja ken tietää mitä kaikkea meillä on edessämme! Sagan olen jo ehtinyt ilmoittaa uudenmaan flattien "kuumakalle" nomekurssille ja Simon kanssa ollaan aikeissa osallistua taippareihin.

Tokossa keksimme toivonmukaan tavan saada Sagan lukot auki, ja motivaation nousemaan, jotta voisimme startata voittajassa. Simon kanssa ehkä starttaamme syksyllä kokeessa, kunhan ohjaaja viitsii treenata.

Muuten toivomme terveyttä ja ihanaa yhteisoloa kaikille ensi vuodelle!

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

 *On se raskasta viettää joulua ja uutta vuotta*

Koira-arjen varjopuolia- auttaako some?

Blogissa on ollut, ja tulee olemaan hieman hiljaisempaa ja kuvattomampaa vähän aikaa. Syynä tietokone- ja kameran laturit jotka meidän nuorin S-tiimiläinen päätti lisätä ruokavalioonsa ja purra poikki kolmeen osaan... Olen pitkään pohtinut kirjoittaako vaiko en tätä postausta, mutta nyt kun kuvat ovat vähissä tämä tulee aika hyvään saumaan.

Simon kanssa on viime aikoina ollut aika paljon kaikenlaista eikä kahden koiran arki ole aina tuntunut auringonpaisteelta. Tässä vaiheessa muiden koiraihmisten ja treenikavereiden tuki on auttanut paljon. Mutta vastaan on myös tullut pari yllätystä miten muiden koiraongelmiin suhtaudutaan. Arkemme rasittavin huoli on, että yksinolo ei suju Simolta työpäivien aikana. Simo on ollut pienessä tilassa yksin, pääsi ulos tilasta Sagan luo ja veti kodin irtaimiston uuteen uskoon. Kokeilimme Sagan kanssa yhdessä pienessä tilassa samalla tuloksella (tekivät muuten hyvin yhteistyötä!). Kokeilimme jättää heidät Sagan kanssa rajoitettuun, mutta hieman isompaan, tilaan. Tämä toimi pari päivää mutta sitten oli taas paikat levällään vaikka olemme piilottaneet kaiken. Kotiin tultuamme pikku herra on ollut itse suloisuus, makaa tyytyväisenä matolla nakertamassa luuta tai lelua ja näyttää kaikinpuolin viattomalta. Tämän lisäksi Simollahan on allergia joka on hieman pahentunut (luultavasti voimme lisätä sianlihan allergialistaan) ja toinen kives on edelleen kateissa.

Mutta treeneissä tykkään todella paljon Simon tekemisestä ja pieni mies on innokas ja oppivainen mutta osaa kuitenkin keskittyä. Simo on myös tehnyt Sagalle hyvää, pieni kateus treeneissä on nimittäin antanut myös lisäpotkua Sagan treeni-intoon. Puhumattakaan siitä, miten paljon seuraa S-tiimiläisillä on toisistaan. Alkuvaikeuksien jälkeen he ovat nykyään kuin paita ja peppu, paitsi ruoka-aikana. ;)

Olen kysynyt apua muutamasta koiraryhmästä facebookissa tuohon yksinolo-ongelmaan, sekä muilta koiraihmisiltä. Enemmistö ihmisistä ovat olleet auttavaisia, ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia. Antaneet vinkkejä, my ja tsempanneet. Mutta somessa tulee aina näitä henkilöitä esiin joita jään miettimään miten heidän ajatusmaailmansa oikein toimii, ja miksi ei joskus vaan voi jättää kommentoimatta. Esimerkiksi jos kysyn vinkkejä yksinoloon ennen kuin pentumme on rikkonut koko talon minua ei hirveästi auta se, että joku toteaa pitäneensä koiria vuodesta X eikä kukaan niistä ole koskaan tuhonnut mitään. Kiitos siis kommentistasi, tuliko itselle parempi mieli tästä? Se ei nimittäin auttanut minua yhtään kun kerran apua pyysin. Törmäsin myös kiinnostavaan kommenttiin koskien Simoa jos hänestä tulisi kivesvikainen. Keskusteltiin siitä, että kivesvikaisesta koirasta saa kasvattajalta pieni osa ostosummasta takaisin. Tähän joku kommentoi, että eihän se mitään auta koska koirasta ei koskaan voi tulla mitään valiota joten eihän koirasta sitten mitään hyötyä ole.

Kyllä, Simo ostettiin näyttely- ja tokovalion ura silmälläpitäen. Mutta! Simo on myös perheenjäsen ja vaikka pikku herra onkin aiheuttanut paljon vaivaa ja jättää lompakon tyhjäksi, on hän meille kovin rakas ja ihana treenikaveri. Prioriteetti yksi on saada terveys kuntoon ja sen jälkeen mietitään muita ongelmia. Saamme kuitenkin osallistua toko- ja nome kokeisiin vaikkei sitä valiotitteliä saada. Ja terveys on kuitenkin aina tärkein. Mielestäni yllä oleva kommentti osoittaa aika ahdasmielistä näkökulmaa. Ei koiran elämä voi olla hukkaan heitetty jos on muuten terve ja toimiva vain koska se ei saa titteleitä nimensä eteen.



Toisaalta löytyy taas ihania ystäviä jotka soittavat ja laittavat viestiä vain kysyäkseen miten yksinolo sujui siltä päivältä tai, että on keksinyt uuden idean mitä voisi kokeilla. Meitä on moneen junaan mutta en koskaan lakkaa yllättymästä miten erikoisia ja jopa hävyttömiä kommentteja ihmiset voivat somessa kirjoittaa, varsinkin koiraryhmissä, vain koska luulevat olevansa anonyymeja. Tositilanteessa  harvat ihmiset uskaltaisi sanoa samaa kasvotusten.

Mutta pohjasta ei voi tulla kuin ylöspäin vai miten se meni. Välillä taas on niin ylpeä noista mustista ja varsinkin nyt viikonloppuna Simo yllätti meidät positiivisesti olemalla todella pätevä sukujuhlissa! Kolme koiraa (Saga, Simo ja veljeni koira Hugo) ja 15 ihmistä jotka istuvat sohvilla kahvittelemassa ja rapsuttelemassa koiria. Ei ole muuten pikku flatille mikään helppo paikka olla rikkomatta tai kaatamatta mitään kun on niin kivaa tavata uusia ihmisä! Vähän tuli riehumista Hugon kanssa, mutta muuten Simo käyttäytyi erittäin hienosti ja totteli nopeasti kun käskettiin pois kahvittelijoiden luota, ettei iloisesti heiluva häntä kaataisi mitään. Myös Saga käyttäytyi hienosti ja sukujuhlien konkarina hän löysi nopeasti paikkansa kavipöydän alta ja jalkojeni päältä.

*Kuva lainattu netistä*

Tällaista tällä kertaa!

Oletko sinä ollut tilanteessa jossa apu ei aina ole tullut siitä suunnasta mistä odotit? Tai onko tavallisista poikkeaavia ideoita yksinoloon?