sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Ajatuksen tasolta käytäntöön ja kokeisiin asti?


Loppuviikosta saimme koirien kanssa nauttia ihanan aurinkoisesta syyspäivästä ilman sen suurempia aikatauluja. Tällaisista parin tunnin kiireettömistä metsä-/peltolenkeistä on vierähtänyt liian pitkä tovi. Sekä emäntä, että koirat nauttivat oloistaan ja sain taas hieman kuvamateriaalia kerättyä. Tosin mustien koirien valokuvaus aurinkoisella pelloilla ei ollut maailman helpoin asia, varsinkin kun pilvisyys vaihtelee. 



Nuorten koirien katselmuksen jälkeen olen taas saanut enemmän motivaatiota nometreenien suhteen. Myös peltolenkeille tuli dummyt otettua mukaan, ja treenattiin malttia sekä pillikuuliaisuutta valokuvauksen ohella. Sagalla ja Simolla olen saanut aloittaa nometreenaamisen aivan eri tavalla. Varmaan siksi on olo ollut hieman epävarma Simon suhteen, eikä niin paljon ole tullut treenattua kuin olisi pitänyt. Mutta nyt ollaan taas saatu uudet ideat ja eväät peliin miten jatkaa Simon kanssa. 

Sagaa ei olisi pentuna voinut dummyt ja riistat kiinnostaa vähemmän ja sain tehdä hurjan määrän töitä että motivaatio nousisi ja neiti ottaisi riistan suuhun. Tänä päivänä motivaatiota on taas hieman liikaakin ja suu käy hieman liiankin paljon... Sagan vahvuus on tosin aina ollut tottelevaisuus. Kun sai motivaation nostettua, on neiti aina tehnyt mitä häneltä pyydetään, tykkäsi sitten siitä tai ei. Ei ole säheltänyt turhia vaan aina kuunnellut minun käskyjäni. Simo taas on pienestä pitäen ollut rohkea ja innostunut noutaja, mutta täysi säheltäjä. Palautuksien kanssa ollaan saatu, ja saadaan, tehdä paljon töitä. Eli motivaatita löytyy vaikka muille jakaa, mutta se perustottelevaisuus on vielä treenattava erikseen.

Mutta mitä kuuluu NOME treenirintamaalle juuri tällä hetkellä?




Saga läpäisi taippari helposti parisen vuotta sitten. En ollut ajatellut nomepuolelle mitään sen kummempaa jatkoa, mutta monet ovat yrittäneet kannustaa meitä jatkamaan kokeisiin. Tämä on toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle, mutta nyt on pieni kiinnostuksen kärpänen iskenyt kokeita kohden. Jää nähtäväksi saadanko tämä ajatuksesta käytännön tasolle ja kokeisiin asti.

Jotta kokeisiin voisi osallistua olisi meillä Sagan kanssa paljon treenattavaa. Maltti, seuraaminen ja vesityö ovat heti kolme asiaa johin piäisi isolla kädellä puuttua. Neiti kun ei ihan aina jaksa odottaa seuraavaa heittoa tai siirtymistä jos dummy tai riista kerran on heitetty jonnekkin. Toinen haaste tulee myös olemaan seuraaminen hihnatta, juurikin tämän maltin vuoksi. Toki Saga pysyy kun hokee "seuraa, seuraa" koko aikaa, mutta sellainen rento ja luotettava seuraaminen metsässä meiltä puuttuu. Metsä kun on Sagan mielestä tehty vapaana juoksemista ja rällättämistä varten. Suurin haaste tulee olemaan vesityö. Miksi ihmeessä ei saisi heti juosta uimaan jos joku sinne jotain heittää?! Ei kuulkaas tule kuuloonkaan! Jos on vettä edessä niin siellä uidaan-piste.

Kuten huomaa nämä kaikki asiat oikeastaan paljon maltista ja kuuliaisuudesta kiinni. Haastetta lisää vielä se, että malttia on myös ohjaajan mielestä aivan jäätävän tylsää treenata. Koita siis sitten motivoida se koiralle...




Ohjauksen Saga varmaan oppisi suht nopeasti, eikä haussa ole mitään ongelmaa. Ongelma on lähinnä neidin poissaaminen hausta jos ei mitään löydy. Hän kun ei ihan heti anna periksi. juuri tämä periksiantamattomuus on toinen vahvuus Sagalla, puhumattakaan ylseisestä tottelevaisuudesta. Mutta tämä asia etenee lähinnä oman kiinnostuksen mukaisesti. Niin kauan kuin toko on ykköslajimme on nome lähinnä vaihtelua elämään. Jos se sitten kantaa kokeisiin asti jää nähtäväksi, vaikka hauskaa olisi kokeilla.




Simo on osoittanut olevansa rohkea nuori mies joka ei turhia mörköjä näe. Riistan käsittelyä ja kantamista viilataan vielä hieman, mutta muuten sen kanssa ei ole suurempia ongelmia. Nenätyöskentely sujuu myös hyvin. Simon kanssa tein pikkupentuna paljon malttia-mikä näkyy nyt. Pienimies malttaa paljon paremmin kuin Saga, sekä veden äärellä että maalla. Seuruuta ei olla vielä tehty, siitä tulisi seuraava projekti. Hakuruudussa Simo tuo hyvin lähimmät dummyt/riistat, nyt pitäisi vain lisätä into menemään myös syvemälle ruutuun. Toisaalta ehkä tämä on hyväksyttävää kun on tehnyt tasan kolme tai neljä ruutua elämässään... Haaste Simon kanssa (tai enempi treenattava asia, ei tämä ikeastaan sen kummempi haaste ole) tulee olemaan maltti tehtävien välissä ja jälkeen. Kun yksi haku on suoritettu olisi niin kivaa mennä moikkaamaan kaikki ihmisiä ja koiria ja mitä tyyppejä seurasta ikinä saattaa löytyä. Silloin tuuppaa ohjaaja ja loput työstä helposti unohtumaan. Muuten uskon nome rintaman tulemaan olemaan helpompi Simon kuin Sagan kanssa. Hyvällä innolla ja vireellä tekee paljon.



Mutta tällaista kuuluisi meidän nome puoleiseen treenikalenteriin. Hieman ollaan nyt loppukesästä jo aloitettu työstämään näitä asioita, mutta muuten etenemme oman motivaation mukaan. Nome on kuitenkin koirien luontaista työtä, ja on ihanaa nähdä koiria toteuttmassa itseään ilman, että aina täytyy miettiä motivaatioa ja vrettä niin kuin tokossa. Sekä koirat, että ohjaaja nauttii vaihtelusta!



sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Nuorten koirien katselmus 2018

Noin viikko sitten oli vuorossa Flattikasvattajat ry:n järjestämä Nuorten koirien katselmus Korialla. Tämä tilaisuus meni minulta aikoinaan ohi Sagan kanssa, ja päätin jo pitkään aikaan sitten, että Simon kanssa merkkaan päivän ajoissa ylös jotta voimme osallistua. Tapahtumaan kun saa osallistua vain alle 2-vuotiaat koirat. Aikaisin lauantai-aamuna jätin Sagan kotiin N kanssa ja Simon kanssa suuntasimme kahdestaan kothi Koriaa. Sagan kanssa tulee niin usein lähdettyä näyttelyihin, toko kokeisiin tai -koulutuksiin, että tuntui oikein oudolta jättää hänet kotiin ja lähteä vain Simon kanssa kanhdestaan matkaan. Mutta todella antoisaa sekä minulle, että Simolle!

Saavuttuamme perille Inginmaan varuskunnalle, kokoonnuimme kaikki saadaksemme hieman tietoa päivän tapahtumista. Paikalla oli monia uusia tuttavuuksia, mutta myös Neo, Simon veli, ja Manu Harvahampaan P-pentueesta oli paikalla. Tuli vielä kerran todettua että Simo kyllä on pentueen pienin, kun velipoikakin oli Simoa paljon isompi.

 *Kuva: Satu Saarinen*


Päivä oli järjestetty viiteen eri rastiin jota sai kiertää omaan tahtiin ja itse valitsemassa järjestyksessä. Ohjelmassa oli hakuruutu, jälki, markkeeraus, vesinouto ja näyttelyosuus (sopi hyvin ulla trimmaamattoman lejonakarvan kanssa...). Hieman oli työtä alussa saada Simo keskittymään minuun, eikä kaikkiin muihin koiriin ja ihmisiin. Mutta kun päästiin hommiin taisi pienimies tajuta että nyt on tosi kyseessä ja odotti kuuliaisesti käskyjä. Simon kanssa olemme tehneet hävyttömän vähän nome-juttuja. On ollut niin paljon pentumaisuutta, että olen antanut tyypin kasvaa hieman ensin. Kun alkuviikosta älysin, että katselmus on tulossa eikä Simo ole tehnyt muuta kun tokoilut moneen kuukauteen ,oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä metsään. Riistalla on suu käynyt vähän liikaa pentu-aikana, mutta nyt huomasin ettei oikein halunnut nostaa sitä. En ole viitsinyt vääntää sen kanssa ja olemme siten keskittyneet dameihin ja hallintaan. Hallintatreenit onkin tämän miehen kanssa kova sana....



Katselmuksessa aloitimme hakuruudusta. Omasta mielestäni oikein hyvä, jotta Simo saisi juosta pahimmat höyryt pois. Yllä mainistemani treenamattomuudesta johtuen, valitsin hakuruutuun dummyt riistan sijaan. Simo on valehtelematta tehnyt hakuruutua kaksi tai kolme kertaa, tällöin mys todella motivoituneesti niin, että olemme yhdessä jättäneet dummyt metsään ja tehneet vain pienen ruudun. Nyt oli taipparimaisesti kaikki dummyt jo piilotettu valmiiksi, joten hieman hermostutti josko Simo ei ymmärrä mitä täytyy tehdä. Mutta turhaan. Laukauksesta ei ollut moksiskaan (olenko maininnut ettei Simo ole niitäkään ennen kuullut...) ja markkeerasi ensimmäisen heiton hyvin. Sylki tosin dummyn parin metrin päästä minusta- Tämä tosin oli oma vika, kun pakokauhun iskiessä laitoin käteni automaattisesti namitaskuun koska "mitä jos Simo karkaa ja me nolaamme itsemme täysin?!". Se oli sitä koiraan luottamista... Sain dummyn kuitenkin talteen ja lähetin hakuun. Simo teki erinomaista itsenäistä työtä, sai kaukaa tuulen avulla vainun dummeista ja uskalsi edetä myös ihan takalinjalle asti. Palautukset parani joka kerta ja lopussa toi ihan käteen asti. Neljä dummia toi moitteetta, viidennessä karkasi ajatus ja tarvitsi hieman apua apparilta joka käveli vähän matkaa Simon kanssa. Lopulta saatiin viimenenkin dummy talteen.

Saimme muutaman vinkin palautuksien treenaamiseen, kirjallisen arvostelun ja sitten vaihdoimme rastia. Arvosteluna saimme seuraavanlaista tekstiä: Rohkea nuori koira jonka palautukset paranee joka kerta. Erinomaista nenätyöskentelyä.





Koirastaan erittäin ylpeä emäntä suuntasi tämän jälkeen kohti vesinoutoa.Velipoika Neo oli ennen meitä jättänyt lokin rantaveteen ja meitä pyydettiin hakea se talteen. Itseluottamus kun oli hakuruudun jälkeen pilvissä, uskoin Simon osaavaan pelastaa tilanteen. Simo kuitenkin päätti palauttaa emännän maan pinnalle. Veteenmenossa ei ollut ongelmaa ja ui suoraan lokin luokse, mutta lokille päästyään hän hän totesi ettei tuollainen roskalintu tule hänen suuhunsa. Nuuski ja nappasi loksita kiinni, mutta päästi sen heti. Lopuksi alkoi hieman näykkiä siipeä jolloin puhallettiin peli poikki. Tehtiin sitten tasamaanouto lokin kanssa. Mietittyään hetken Simo otti lokin suuhun ja toi muutaman metrin kunnes päätti että nyt riitti. Vinkkinä saimme jäisen riistan kantamista, joka on koiralle mieluisampi paketti kuin jos irtonaiset siivet lepattavat.

Arvostelussa kehuttiin hyvää veteenmenoa ja suoraviivaista uintia, sekä kirjattiin vinkit riistan kantamisesta muistiin.



 *Kuva: Satu Saarinen*

 *Kuva: Satu Saarinen*


Ennen lounasta ehdimme vielä jäljelle. Kania Simo ei halunnut ottaa suuhun kädestä, vaikkakin osoitti suurta kiinnostusta sitä kohtaan. Teimme motivoidun jäljen, eli kani vedettiin ensin ja me seurasimme Simon kanssa hieman jäljessä. Palattuamme takasisin lähtöpisteellsse näytin aloitusalueen Simolle, joka ampaisi matkaan kuin tykinsuusta. Juoksi suoraan kanin lokse, mietti hetken ja katsoi minua, mutta nosti kanin ja toi suoraviivaisesti käteen. Saimme myös kokeillä verijälkeä, joka oli myös ohjaajalle uusi kokemus. Simo ei ihan ehtinyt nuuskia makuksia, mutta löysi kuitenkin sorkan ja kantoi sen ylpeänä takaisin lähtöpisteelle. Ehkä pitäisi kokeilla mejää tuon kanssa, kun nenä toimii niin hyvin...



 Katselmuksen hintaan kuului makoisa makkarakeitto, mehuineen ja tummine leipineen, joka maistui erinomaisen hyvälle parin tunnin ulkoilun jälkeen! Ruokapäydässä keskusteltiin flattien jalostuksesta ja käytiin päivän tuloksia ja kommeluksia läpi. Koska kumpikaan Simosta ja sen veljestä eivät halunneet nostaa lokin vedestä totesimme, pilke silmäkulmassa, tämän olleen geenivika kyseisessä pentueessa eikä siis ollenkaan ohjaajien puute koulutuksessa. ;)

Ruokailun aikana Simo oli ehtinyt levätä autossa melkein tunnin ja oli sopivasti täynnä virtaa kun suuntasimme markkeerausalueelle. Ensiksi tehtiin ykkösmarkkeeraus jonka jälkeen kakkosmarkkeeraus. Vaikka Simo on luonnostaan hyvä markkeeraja, nousee viree hurjan paljon, ja ensimmäinen markkeeraus oli vähän sinnepäin. Tuplamarkkeeraus oli vähän parempi. Arvostelussa tuli kehua hyvästä markkeerauksista ja vinkki päästä koira töihin vähän nopeammin jotta ei ehtisi passissa nostaa virettä niin paljon.

Päivän viimeisenä rastina oli näyttelyosuus. Siellä arvosteltiin koira kirsusta hännänpäähän. Yleisvaikutelma Simosta oli hyvä, joskin hieman matalaraajainen. Korkeudeksi mitattiin 61cm. Hyvät askeleet (yritä nyt sitten juosta hyvin painavat saappaat päällä...). Pää oli hieman lyhyt ja luomet löysät. Tassut olivat hyvät, sekä hännän pituus ja karva. Pieni, mutta oikein hyvä kokonaisuus kaikenkaikkiaan.

Lopuksi jäimme vielä vähäksi aikaa juttelemaan koirista ja tulevista tapahtumista porukoiden kanssa, jonka jälkeen suuntasimme kotiin. Jos luulin saavani väsyneen koiran kotiin luulin väärin. Hän ehti parin tunnin ajomatkan aikana levätä, kun taas emäntä oli nukahtaa rattiin. Kotona vielä ulos Sagan kanssa ja sitten sai vihdoinkin nostaa jalat sohvapöydälle kera kahden hieman rauhallisemman koiran.



Iso kiitos kaikille järjestäjille tästä antoisasta päivästä!