Joulukortit- pinterestkuva vs todellisuus

Itsenäisyyspäivän pidemmän vapaaan kunniaksi päätimme N kanssa ajella Vaasaan tervehtimään N perhettä siellä. Koska tulemme olemaan koko joulun etelä-Suomessa tapaaminen oli samaan aikaan hyvä ajoitus vaihtaa joululahjoja yms. Koska eteläisessä Suomessa ei silloin vielä ollut lunta maassa päätin, että otetaan samalla jouluvalokuvat Vaasassa. Kerrankin saataisiin hieman valkoista joulukuviin.

Olin löytänyt pinterestistä kuvan jossa koira oli aisoissa potkukelkan edessä poron lailla. Tämä näytti mielestäni todella kivalta, ja aloin heti päässäni soveltamaan tätä kuvaa meidänkahden mustan kanssa. Miten olisi jos toinen musta (Simo) olisi poro, tai toinen musta (Saga) istuisi potkukelkalla pitämässä ohjia suussaan? Tällainen kuva oli pakko laatia! Oli vain muutama ongelma; etelässä ei ollut lunta, minulla ei ollut potkukelkkaa, eikä aisoja tai muita asiaan kuuluvia remmejä. Päätin, että lenkkeilyvaljaat ja -hihna saavat toimia aisojen sijaan. Uupui vielä potkukelkka ja lumi. Potkukelkan voisin varmaan saada lainaan, mutta lumi ei tunnetusti aina tule pyynnöstä. Siksi Vaasanreissu tulikin juuri oikeaan saumaaan. Sieltä kun löytyi sekä potkukelkka että lunta. Autossa kohti pohjoista totesin tosin, että olin ollut niin tarkka kameran, tonttulakkien ja muiden tavaroiden kanssa, että valjaat ja joustohihna jäivät kotiin. Tarkistin muutaman flattituttavan kanssa jotka asuvat Vaasassa, mutta heilläkään ei ollut valjaita. 

Kuvauspäivänä kävin ensimmäiseksi tarkistamassa paikan. Päivä oli aika pilvinen, joten sain hiukan joustaa paikkavalinnassani ja unelmastani lumisestä matsästä valon puutteen takia. Kävi myös ilmi, että Vaasan luonnosta ei löydy haluaamaani isoa tasaista alustaa. Joka paikassa oli kiviä, kallioita tai muita muhkuroita kuvan tiellä. Kun paikka loppujen lopuksi löytyi, oli aika ottaa koirat, N, ja tavarat paikan päälle. Anopilta olin onneksi saanut lainata lampaantaljan ja pari lyhtyä rekvisiitaksi. Ajatuksena oli teettää Simolle valjaat narusta, mutta emme saaneet niitä mitenkään nätisti laitettua, joten perus hihna sai toimia. Tämän jälkeen opastin N miten hänen tulisi toimia ja asettaa koirat jotta saisin kuvat. Loppujen lopuksi tehtiinkin niin, että minä laitoin kameran asetukset valmiiksi ja opastin valokuvauskulman N:lle ja minä asetin koirat. Hieman haasteita antoi potkukelkan pieni istuin johon Saga ei ihan uskaltanut istua. Loppujen lopuksi sain kuitenkin neidin paikalleen kuvauksen ajaksi.

 *Rekvisiitan asettelu*

 *"Siis pistäisittekö vähän vauhtia siellä, tylsää!"

Halusin oikeastaan yllä olevan tyyppisen kuvan, jossa koko potkukelkka näkyy. En kuitenkaan ollut tyytyväinen taustaan, joten N päätti kokeilla ottaa edestä kuvia. Tässä välin tosin Simolta meni hermot odottamiseen joten koko setti piti järjestää uudestaan...

 *Pää juuri oikeaan asentoon, että sarvet pysyvät päällä..."

*Unohdin ottaa kamerasta autofokuksen pois kun N vaihtoi kuvakulmaa...*

En ole tainnut koskaan aiemmin suunnittellut yhtä kuvaa näin paljon ja panostanut rekvisiittaan, sekä yksityiskohtiin. Koko kuvaussessio vei reilun tunnin, eikä lopputulos ollut loppujen lopuksi ihan pinterestkuvan näköinen. Mutta olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen.

Tämän kuvan myötä haluamme toivottaa kaikille lukijioille oikein mukavaa joulua ja riemullista uutta vuotta!

T: Johanna, Saga ja Simo

Uusi aluevaltaus: SNJ:n rallytokomestaruus

Syksyllä järjestettiin treeniporukallemme rallytokon tutustumiskerta josta kerroinkin jo aiemmassa postauksessa. Koska treeniporukkamme on täynnä puolihulluja flatti-ihmisiä jotka sen enempää miettimättä hyppäävät tuiki tuntemattomaan ja osallistuvat kaikennäköisiin karkeloihin, löysimme yhdessä ilmoituksen SNJ:n rallytokomestaruuksista joulukussa. Sanomattakin selvä, että tämän yhden rally treenikerran jälkeen piti ilmoittautua kokeeseen, ei yhden vaan kahden koiran kanssa!

Kameraa ei valitettavasti ollut mukana, joten kaikki kuvat ova kännykkäräpsyjä ja Riitan tai Sarin käsialaa.

Ajattelin, että rallyn alokasluokka voisi olla hyvä koeharjoitus Simolle koska koiran täytyy olla kytkettynä. Mutta minulla oli myös Sagalle taka-ajatus kokeen kanssa. Neiti on viime aikoina jotenkin mennyt lukkoon toko kokeissa, eikä tee ollenkaan siinä vireessä mitä treeneissä tekee. Olen luullut että oma jännittäytyminen on ollut osasyy, mutta viime aikoina en olekaan jännittänyt paljon. Koksa rallyssa on paljon temppuja ja tehtäviä kesken seuruun ajattelin, että tämä opettaisi neidille että myös kesken seuruun voi tapahtua eri tehtäviä. Tämä toivottavasti nostaisi virettä samaan tasoon kun treeneissä.

Kokeen treenimäärä oli kyllä minimissä, itse priorisoin hallitreeneissä tokon liikkeittä ja rallya tuli välillä tehtyä kotona, kun muisti. Simo kanssa harjoiteltiin enimmäkseen istumista ja maahanmenoa ohjaajan kävellessä koiran ympäri. On niin mahdottoman jännää kun emäntä kävelee ympäri etät pakko kääntyä näkemään minne hän menee! Molempien koirien kanssa harjoiteltiin sivulta eteenistumista, sekä saksalaista käännöstä. Muut liikkeet olivatkin, enemmän tai vähemmän, tuttuja tokosta. Pari päivää ennen koetta tehtiin kokeenomainen rata koirien kanssa. Simon kanssa olisimme saaneet mitalin yleisön parhaasta viihdyttäjästä, Sagan kanssa meni sitten oikein hyvin, mitä neiti oli niin korkeassa vireesssä että rupesi keulimaan kun piti istua eteen.

Kokeen suurin haaste oli oikeastaan Simon oikeanlainen valmistautuminen. Sagan kanssa en koskaan tee pitkiä lenkkejä ennen koetta, mutta oli jotenkin tunne, että Simo saattaa sitä tarvita... Sagan kanssa otettiin koe enemmin treenin kannalta, enkä viitsinyt tehdä sen suurempia kisavalmistautumisia.

Alokasluokka alkaisi vasta 14:30 joten aamulla oli hyvin aikaa tehdä kaikenlaista. N vei Sagan lyhyelle kävelylle ja itse lähdin Simon kanssa kunnon metsälenkille. Noin yhden maissa lähdimme kohti koepaikkaa jotta olisimme hyvissä ajoin ostamassa koekirjat yms. Paikanpäällä oli jokseenkin tympeä respatäti jolta ensimmäiseksi sain haukut koska en ole merkannut rokotussivut passissa mitenkään. Toiseksi sain haukut koska Simon passin kannet on purtu rikki (passi itsessään siis ihan ehjä, vain kannet ovat puoliksi syöty, ja olen monesti tarkistanut, että toimii kuitenkin rokotuskorttina kunhan ei pyri ulkomaille rikkinäisen passin kanssa). Noh, kun tästä oltiin selvitty sain tietää, että kaikki alokasluokan koirat piti mitata ja sirut tarkistaa samaan aikaan. Siis minunko pitäisi tulla kahden häslän flatin kanssa samaan aikaan tarkistukseen? Kysyin jos mitenkään olisi mahdollista tuoda ne yksitellen, toisen odotellessa autossa, mutta ei. Molemmat piti tuoda samaan aikaan. Simo, joka ei vastaavassa tilanteessa ole ennen ollut, oli aivan hilpeänä. Hirveästi ihmisiä ja koiria, ja kaikki ovat tulleet hänen vuoksi tänne! Pakko moikata ihan kaikkia! Hiukan kesti ennen kuin sain kaksi hilpeää koiraa ja kassit jotenkin inhimillisesti laitettua nurkkaan ilman, että ne hyppivät kaikkien päälle. Lopuksi selvittiin tarkistuksesta ja tein Simolle eri keskittymisharjoituksia, että unohtaisi muut koirat (yritys olikin hyvä, toteutus eri asia...) ja Sagalle muutaman seuruu pätkän. Saga olikin todella hyvässä vireessä ja Simo...noh..hän oli oma itsensä. ;)

Tämän jälkeen oli rataantutustumisen vuoro, joten laitoin koirat hetkeksi autoon. Saimme kiertää radan kerran tuomarin kanssa ja hetken itseksemme ja kysellä tuomarilta kaikki mitä mielessä pyöri. Kun rata oli tullut tutuksi hain Simon autossa joka starttaisi toisena. Käveltiin ympäri ämpäri ja koitin saada tyypin kuuntelemaan minua. Hetken päästä alkoi näkyä valoa tunnelissa vaikka oli niin jännää! Ensimmäisen koiran selvitettyä radan menimme lähtöviivalle odottamaan. Simo oli innokas, mutta keskittyi todella hyvin koko radan ajan. Kehuin paljon koko radan läpi ja käytin käsiapuja, ja näin ollen selvisimme koko radan läpi hengissä ja yhdessä! Saksalaisen käännöksen jouduin uusimaan, koska Simolle tuli valtavan kiire eteenpäin, ja yksi 360 asteen käännös oli kyllä jonkunmuun muotoinen kuin ympyrän, mutt akokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen pikkumiehen menoon elämänsä ensimmäisissä kisoissa! Niin juokseminen taidettiin selvittä kahdella jalalla pomppien, mutta mitä pienestä...Simolla oli ainakin kivaa! Paljon kehuja ja sitten pienimies autoon.

Seurattiin muiden menoa hetken, kunnes tuli aika hakea Saga autosta. Neiti olikin luokassa toiseksi viimeinen. Lämmittelyalueella oli hyvässä vireessä, mutta huomasin heti kehään siirtyessäni, miten vire laski ja neiti meni jotenkin lukkoon. Kuunteli kyllä, mutta ei ollut ollenkaan yhtä iloinen ja yhteistyöhaluinen kuin muuten. Edellinen koirakko oli kaatanut pujottelun ensimmäisen törpön, ja onneksi huomasin tätä ennen lähtöäni, ja pyysin tuomaria nostamaan sen. Muuten hyvä, mutta eiköhän neiti mennyt nuuskimaan sitä kävellessämme siitä ohi. Onneksi ei kuitenkaan kaatanut. Ensimmäiset kolme tehtävää meni jotenkin horroksessa, Saga käveli sivulla mutta ei ottanut kontaktia eikä ollut jonkin mukana. Teki kuitenkin liikkeet käskystä. Kolmen tehtävän jälkeen hän jotenkin heräsi henkiin ja radan puolessa välissä alkoi jo näkyä samaa intensiteettiä ja virettä jota on treeneissä. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, vaikkei parhain suoritus näin tokosilmillä katsoen. Mutta täm hieman vahvisti sitä mitä epäilin, että rallytoko voisi auttaa Sagan kisavirettä koska itse en näissä kisoissa jännitä ja lisäksi niissä tapahtuu enemmän aisoita ja saa kehua koiraa.

Tuloslistalla näin että olimme molempien koirien kanssa saanet tuloksen. Simo sai 77 pistettä, josta olin todella ylpeä! Saga sai täydet 100 pistettä ja suureksi yllätyksekseni voitimme koko luokan. Tuomari ei ollut rokottanut tötsän nuuskimisesta, koska se olisi pitänyt nostaa ennen meidän kehään tuloa. Tämä oli mielestäni todella reilusti tehty tuomarilta.

Kiva ja erilainen kokemus kaikenkaikkiaan ja sain olla ylpeä molemmista mustista. Simo kanssa on vielä paljon tekemistä ennen kuin päästään tokokentille, mutta tämä on mielestäni oikein oiva alku ja hyvää harjoitusta sitä ajatellen.

Rehellinen koira-arki

Tiedätte kuinka mediassa on ollut paljon pihetta siitä, etä sosiaalisessa mediassa näkyvä arki on sitä "ihanne-arkea" eikä näytä todellisuutta? Tämä asia taka-ajatuksena ajattelin kertoa tämän päiväisen ihan rehellisestä koira-arjesta. Vaikka koira-arki enimmäkseen onkin mukavaa, on sillä, niin kun kaikilla asioilla, myös varjopuolensa. Joskus vaan tulee niitä päiviä vastaan kun näistä karvaisista kavereista voisi teettää rukkaset tai myydä halvalla torilla. Tänään oli sellainen päivä...

Olen ollut pari päivää töistä poissa flunssan takia, ja oppilaat olivat sopivasti ylösalaisin kun on ollut sijainen eikä rutiinit ole pysyneet. Todella pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen suuntasin väsyneenä kotiin koirien luo jotka olivat olleet todella kauan yksin, omatunto kolkuttaen. Päästin SImon huoneestaan ulos riehumaan Sagan kanssa ja istahdin hetkeksi alas. Ulkona oli kylmä ja pimeää, eikä millään houkuttaisi lähteä ulos. Puin kuitenkin koirille heijastinliivit päälle, itselle pari kerrosta vaatetta ja otsalampun. Ja eikun menoksi.

Pirtsakka ilma piristi koiria jotka säntäsivät sinne tänne alusta asti kuonot maassa. Ensimmäiset parisataa metriä on aina vähän taistelua, ennen kuin molemmat saa tarpeensa tehtyä ja muistavat taas käytöstavat. Suunnattiin kohti metsää jotta molemmat saisivat rauhassa päästellä pahimmat höyryt pois. Otsalamppu päälle, hihnat pois, ja menoksi. Kaksi heijastinliiviä sinkosi sinne tänne metsässä kävelessäni polkua eteenpäin. Hetken kävelyn jälkeen havahduin siihen, ettei oikeastaan mitään enää kuulunut. Vihelsin, mutta en saanut toivomaani reaktiota. Mahtoi joku kiinnostava tuoksu pidättää heitä, ajattelin. Tänne-käskyllä alkoi jo kuulua rapinaa metsästä ja Simo loikkasi iloisesti luokseni. Sagaa ei näkynyt. Huusin uudestaan ja vihelsin. Tänne!, nyt heti tänne!, nami! ja ruokaa! -käskyt eivät tuottaneet toivottua tulosta. Saga joka ei-koskaan, ei siis koskaan, ole karannut, tulee yleensä siinä vaiheessa, kun äänestä kuulee että nyt alkaa emännällä mennä hermot. Mutta ei tänään. Mietin, josko neiti olisi jäänyt heijastinliivistä kiinni johonkin puskaan eikä pääse irti. Ei olisi ensimmäinen kerta. Laitoin Simon hihnaan, ja lähdimme etsimään Sagaa. Muutaman sadan metrin päästä neiti tuli oikein tyytyväisesti maiskutelle kävellen meitä kohti. Oli näköjään löytynyt jotain ihanaa syötävää. Pidettiin lyhyt palaveri neidin kanssa, josko käskyjä totellaan vai ei, ja jatkoimme matkaa.

Otsalampusta alkoi tietysti kaiken kukkuraksi akku loppumaan joten koirat saivat luvan pysyä polulla. Muutama kilometri menikin oikein hyvin, kunnes huomasin Sagan poikenneen polulta ja tallusteli metsän syvyyksiä päin. Komensin tänne, mutta sanaa ei kuulunut ja neiti jatkoi matkaansa. Jonkun eläimen ihanan jätöskasan äärellä löysin hänet tyytyväisesti maiskutellen, eikä neidillä ollut aiettakaan tulla käskystä luokse. Pidettiin astetta vakavampi keskustelu mukamas tottelvaisen neidin kanssa, että mihin niitä korvia oikein on luotu. Loppumatka sujuikin hiukan paremmin, eikä Saga lähtenyt omiinpäin uudestaan.

*Minäkö tottelematon?!"

Lenkin lopussa tulee käveltyä lenkkipolun vierellä muutama kilometri, jonka viereisellä nurmisella "kaistalla" koirat melkein päivittäin juoksevat vapaana. He ovat tottuneita olemaan piittamatta ihmisistä ja muista vastaantulijoista. Tämän ihanan karkumatkalenkin jälkeen tosin molempien kuonot kävivät tiuhaan tahtiin, jäljestäen jotain maassa. Välillä käytiin metsässä, kunnes emännän karjumisesta tultiin takaisin. Lopulta kyllästyin tähän leikkiin ja molemmat joutuivat hihnaan. Lenkin loppupäässä odotti vielä pikkukoirien martta-kokous ja kuoroharjoitus, noin seitsemän pikkukoiran kerääntyneen kesken tietä, monien verraten äänensä kestävyyttä haukkumisharjoituksilla. Nämä piti vielä ohittaa melkein ojanpohjaa myöten kävellen. kaksi flattia puskien eri suuntiin moikkaamaan pikkukoiria, jotka eivät tietysti voineet siirtyä. Tarvitseeko mainita että loppulenkki tehtiin armeijantyylisellä lyhyellä hihnalla?

Kotona sitten mustat asettuivat matolle, katsoivat emäntää suurilla ruskeilla anteeksypyyntöjä täynnä olevien silmien kanssa. Eihän sellaisesta katseesta voi olla sulaamatta. Vaikka ne voisi välillä myydä oikein halvalla. Mutta vain välillä... ;)

*Onneksi edes toinen tottelee välillä...*

Tällaista tänään, hieman rehellistä koira-arkea ja avautumisen tarve!
 Ps. Kaveri ilmoitti että häneltäkin löytyisi välillä kaksi mustaa halvalla myyntiin jos tarvetta on...

Muistia ja linjatreeniä

Kävimme Simon kanssa hiljattain Jaanan ja Lucky-flatin kanssa treenamassa muunmuassa markkeerauksia ja muistia. Tästä sain rutkasti inspiraatiota omiin nometreeneihin, ja näitä asioita ollaankin sovellettu S-tiimin kanssa lähiaikoina.

Sagalle pyrin aina tekemään pienen maltti- tai seuruutreenin alle, ettei neiti mene ihan oman päänsä mukaan. Malttia pitäisi oikeastaan treenata paljon enemmän, mutta ei auta kun se on emännänkin mielestä tylsää. Simon kanssa taas otetaan perustottelevaisuutta, esimerkiksi luoksetuloa, perusasentoa yms. Tämän jälkeen vasta aloitamme dummien kanssa treenaamisen.

Ideana on ollut heittää pari dummya (yksi kummallekin koiralle) markkeerauksena tarkkaan paikkaan. Koirat ovat saaneet opetella käskyn "muista" , jonka jökleen pieni kävelypätkä seuraavaan kohteeseen jossa taas parin dummyn markkeeraus. Hieman päivästä riippuen olen tehnyt noin kaksi tai kolme muistipaikkaa. Yksin treenatessa tällainen treeni asettaa hieman haasteita, mutta olen jopa saanut N mukaan treenaamaan Sagaa kerran. Tai no, se treeni loppui siihen että pellon omistaja(?) hääti meidät pelloiltaan pois, mutta se on eri tarina se (selvennykseksi vielä, että olen aina luullut meidän "treenipeltojen" olevan kaupungin omistuksessa ja ollut siellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta tällä kertaa kävi näin).

 *N ja Saga*

 Kun muistimarkkeeraukset on heitetty, kävellään takaisin ensimmäiselle pisteelle, josta lähetetään linjalle ja dummyn luo. Simo on yllättänyt minut muistillaan, arjessa kun hänellä tuuppaa välillä olevan kultakalan pituinen muisti. Pitkät matkat aiheuttavat vielä epäröintiä välillä, mutta pienellä kannustuksella tekee hienoa linjahakua. Palautuksissa on vielä viilomista, mutta nekin ovat paranemaan päin kunhan ei kierrokset nouse liikaa.

Saga on varma tekijä joka ei anna periksi. Vaikka dummy olisi meren pohjalla kilometrin päässä hän hakisi sen epäröimättä. Tämä itseluottamus tosin aiheuttaa hieman flattimaista viisautta, kun neiti usein luulee tietävänsä ohjaajaa paremmin miten hommat tehdään ja missä ne dummyt on (aika usein emäntä tosin on ollut oikeassa...vielä!). Linjan ideaa neiti ei aivan ymmärrä, vaan lähtee turhan helposti laajenemaan hakua. Muistitehtävät toimivat paremmin, koska silloin on tarkka päämäärä, ja aivoja on heiton ja haun välissä jouduttu käyttämään jolloin tekee hyvin. Mutta esimerkiksi sokkolinjassa lähtee helposti omatoimiseen hakuun.

 *Tuli vähän muuta kuin koiria kuvattua hakutreenin aikana*

Nämä tehtävät ovat olleet helppoja tehdä lenkin ohessa, ja koirat ovat nauttineet perustreenien vaihtelusta.  Viime viikonloppuna ulkoilutin kameraakin pitkästä aikaa, mutta treenaaminen ja valokuvaaminen samaan aikaan ei ihan ottanut onnistuakseen. Onneksi tuli muutama kiva otos joka näkyy tässä postauksessa.