Noutajien erikoisnäyttelyt

Tänä viikonloppuna oli vuorossa meidän näyttelykauden viimeiset näyttely, Suomen noutajakoirajärjestön, SNJ:n, päänäyttelyt Hyvinkään Wanhassa Villatehtaassa. Sagalle ei vieläkään ole turkki oikein kasvanut takaisin, mutta ei ole tosin juoksujakaan näkynyt vielä vaikka niiden olisi pitänyt alkaa jo yli kuukausi sitten… Mutta Mariannelta lainatun hoitoaineen avulla sain ainakin neidin turkin hieman pehmeämmäksi.

Kaikki kuvat, kahta ylimpää lukuun ottamatta, on ottanut Marko, Harmin omistaja.

Kehät alkaisivat klo 10 pennuilla, ja Sagan kehän arvioitu alkamisaika oli noin 11:45. Saavuimme paikalle kuitenkin noin kymmenen maissa, koska olin luvannut esittää minun uutta herrasmies idoliani, Harmia joka esiintyisi junioriluokassa. Paikalle oli helppo löytää, tosin parkkipaikan löytäminen osoittautui olevan hieman vaikeammasta päästä. Tovin ehdin jo kiertää paikkaa ennen kuin heitin auton hienosti pelastustien viereen jonon jatkeeksi… Ihmisiä ja koiria oli pilvin pimein, mutta onneksi Morriksen omistaja oli tullut paikalle jo aikaisemmin, ja varannut meille häkkipaikan kehän vierestä. Sitten vain rokotustarkistukseen, häkki pystyyn, neiti sisälle ja tarkistamaan keitä kaikkia tuttuja olikaan paikalla. Niitä olikin aika monta, ja myös neidin kasvattaja oli saapunut koiralaumoineen paikalle. Uroksien tuomarina toimi ruotsalainen tuomari Lena Sundqvist ja nartuilla oli norjalainen Stein Feragen.

Kehät alkoivat ajoissa, ja pentuja oli sen verran paljon että ehdin käyttää neitiä ulkona haukkaamassa happea ja tehdä turkille vielä viimeiset puunaukset. Halleissa tulee kyllä niin helposti huono ilma, ja vaikka ovi olikin sepposen selällään koko päivän ajan, oli kyllä todella tunkkaista sisällä. Tutkiessani kehiä aiheutti urosten ja narttujen eri arvosteluvauhti minulle pientä huolenaihetta. Urospentuja oli nimittäin enemmän kuin narttupentuja, ja kaiken lisäksi urosten tuomari otti paljon enemmän aikaa arvostellessaan koiria, kuin narttujen tuomari. Pelkäsin siis että Sagan ja Harmin kehät menisivät päällekkäin. Tähän hätään keksin ensin hätäratkaisun että jos niin kävisi, toisi Marja, Morriksen emäntä, Sagan minulle valmiiksi kehän laidalle jos vielä olisin kehässä kun AVO narttujen kehät alkaisivat.

Pitkän odottelun jälkeen alkoivat junnu urosten kehät. Olin ottanut Harmin häkistään jo hieman ennen kehän alkua, jotta rauhoittuisi. Tosin ihmis- ja koiramäärä innostivat nuorta herraa niin, että jouduin aika ankarasti käskeä herraa rauhoittumaan. Kehässä kuitenkin Harmi seisoi hyvin, sain jopa seisoman hetkellisesti nätisti ilman namia. Juostessa ravasi hyvin, mutta ei ehkä ihan parastaan kun koko ajan piti katsetta namikädessäni.

Yksittäisarvostelussa kuitenkin seisoi upeasti, ja ravasi hienosti vierelläni. Hampaiden näyttäminen aiheutti pientä ongelmaa, mutta tartuttuani herran niskasta kiinni hän taisi ymmärtää tilanteen vakavuuden, ja näytti ne nätisti. Kehäsihteerin kirjoittaessa kuulin sanat “hienot jalat, ihanat tassut” ja ERI siitä napsahti. Sitten oli pitkä odotus kunnes kaikki junioriurokset oli yksilöarvosteltu. ERI kehässä seisotettiin ja ravattiin, mutta jouduttiin valitettavasti kehästä pois ilman sen enempää sijoitusta. Tosin onni onnettomuudessa, sillä se tarkoitti että ehtisin itse valmistella ja viedä Sagan omaan kehään.

Tähän väliin tuomarit päättivätkin valita ROP pennun junioriurosten ja nuorten narttujen kehien loputtua, joten loppujen lopuksi jäi rutkasti aikaa vaihtaa numerolaput ja henkisesti valmistautua viemään erittäin rauhallista neitiä kehään, villihkön herran sijaan.

AVO kehän aloitettua, oli paikalla 16 avoimen narttua. Neidin mielestä tämä homma oli älyttömän tylsää, ja ilme(lue häntä) sen mukainen. Tosin tapahtui yksi hauska käänne tässä asiassa. Koska meitä oli niin monta samaan aikaan kehässä, tuomari pyysi meitä juoksemaan kehää ympäri neljän hengen ryhmissä. Me olimme Sagan kanssa kolmannessa ryhmässä. Odotellessa vuoroamme Sagan isän omistaja ja treenaajamme, Marianne ilmestyi paikalle. Kuten tavallista Saga vallan hullaantui hänen näkemisestään, pomppi ja loikki ja oli aivan innoissaan (taitaa olla tylsä omistaja kun ei tämän näkemisestä hullaannuta samalla tavalla…). Tämän jälkeen Marianne istuutui kehän laidalle ja kun tuli meidän vuoro juosta ja seisottaa neiti oli kuin toinen koira. Hieman huono keskittyminen, ja pää kääntyi vähän väliä Mariannen suuntaan, mutta häntä vispasi kuin mikäkin potkuri ja neiti oli oikein iloisella tuulella! Tämän jälkeen olikin yksilöarvostelujen aika. Muutama flatti ennen meitä, muun muassa Sagan sisko, sai EH:n, joten vähän epäilevin tuntein menin kehään neidin kanssa. Oli tuo edellisen näyttelyn kommentti turkista vielä mielessä… Sinne menimme, hampaat tarkistettiin ja kopeloitiin neiti läpi, ja sitten piti juosta. Edes takaisin ei ollutkaan niin helppo, koska jouduimme juoksemaan paljaalla lattialla. Se osoittautuikin todella liukkaaksi, ja neiti liukastuikin pari kertaa tästä syystä. Kierros ympäri meni paremmin, mutta huomasin neidin olevan hieman varovainen askeleissaan.

Seisottaessa kokeilin uutta metodia saadakseni hännän heilumaan. Ensiksi neiti seisoi kuin kameli, kaikki tassut allaan (etutassut olivat lattialla niin varmaan tuo liukkaus taas hieman häiritsi), mutta kun seisoi hyvin menin kyykkyyn neidin eteen ja vähän puhaltelin neitiä kasvoihin ja rapsutin kylkiä. Olin nimittäin nähnyt toisen henkilön tekevän saman tempun nuorten kehissä. Tämä kyllä toimi, ne muutamat sekunnit mitkä vietin kyykyssä neidin edessä, sitten häntä laski taas. Tosin se vähän sai vauhtia taas kun rupattelin ja hieman maiskuttelin. Ihan hyvä hännän esitys oli loppujen lopuksi meidän neidiltä. Tuomari myös mittasi Sagan, ja vaikka neiti mahtui mittapuun alle teki se vähän tiukkaa. Lopputuloksena saatiin kuitenkin mitä tultiin hakemaan, ERI ja punainen lippu heilui!

Tullessamme kehästä pois saimme taas kuulla hämmästyneitä kommentteja neidin karvattomuudesta. Kyllä se oma silmä niin nopeasti siihen tottuu, kun minun mielestä neiti on kasvattanut jo paljon karvaa takaisin! Tosin hän ei ole vielä lähelläkään sitä lammaskarvaa mikä on kesäisin. Kun kaikki AVO nartut olivat yksilöarvosteltuja juostiin taas kehään. Tällä kertaa vähän viheltelin neidille hiljaa seisottaessa ja see muuten tepsi! Ei se häntä mitään hurjia vispauksia tehnyt, mutta hieman nousi ja heilui hieman. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla uudestaan keväällä jos alkaa toimia! Tästä huolimatta meidät käteltiin kehästä pois ilman sijoitusta. Hieman harmitti salaa, mutta toisaalta tulimme hakemaan ERIä, ja sen me saimme. Joten nyt täytyy vain olla tyytyväinen.

Jäimme sitten seuraamaan vielä kehät loppuun, ja Sagan veli Morris sijoittui erittäin upeasti toiselle sijalle urosten AVO luokassa! Pitkä oli päivä, olimme vasta iltapäivällä viiden jälkeen väsyneinä kotona neidin kanssa, mutta erittäin mukava päivä! Oli hauskaa saada handlata muita koiria myös kuin vain sitä omaa, ja rupatella koirajuttuja kaikkien tuttujen kanssa. Tämän jälkeen taidamme jäädä neidin kanssa karvankasvatustauolle kevääseen saakka. Mutta ensi vuonna taas uusia mahdollisuuksia, ja sitä odotellessa täytynee bongata jokunen Match show lähialueelta.

Kävikö kukaan teistä lukijoista SNJ:n näyttelyissä? Miten teidän harrastus syksy on muuten mennyt? Onko hommat pulkassa tältä kaudelta, vai onko vielä kisoja tai kokeita?