sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mieleenpainuva kohtaaminen

Taippareiden jälkeen on ollut hieman tyhjä olo, ja "mitä seuraavaksi" on pulkahtanut mieleeni kerran jos toisenkin. Toki treenit tokossa VOI luokkaa jatkuu, ja ehkä nomeakin aloitetaan vähän treenaamaan. Saga on toiminut koko kauden erittäin hyvin, eikä tokossakaan ole ollut ongelmia viren puutteesta ja ehdin jo ajatella että nyt kaikki sujuu kuin rasvattu. Mutta aina ei mene "by the book".

Tällä viikolla Saga on ollut vähän väsyneen oloinen ja tokotreenit on mennyt aivan päin puuta. Vireestä ei ole ollut tietoakaan ja seuraaminen, mikä vihdoinkin oli alkanut sujumaan, on samalla surkealla tasolla kuin puoli vuotta sitten. Tiedä sitten johtuuko tämä tulevista juoksuista vai mistä, mutta ärsyttää kun koira on koko syksyn toiminut niin hyvin.


Pohdiskellessani tätä käveltiin lenkillä iäkkäämään miehen ja kahden salukin ohi. Yleensä ei lenkillä tervehditä ketään hihnassa, ja hieman ärsyyntyneenä huonoista treeneistä aloitettiin reipas ohittaminen. Mies kuitenkin tunnisti Sagan flatiksi ja ohittaessamme heitä mies alkoi kehua Sagaa ja flatteja, kertoi niiden olevan niin ihanan pirteä rotu. Olihan sitten pakko pysähtyä hetkeksi juttelemaan miehen kanssa, ja tästä syntyikin mieleenpainuva keskustelu joka paransi kummasti päivääni.

Mies kertoi omistaneensa ja kisanneensa salukien kanssa 70-luvulta lähtien ja ehtinyt kouluttamaan pari suurvoittajakin ratajuoksuissa. Kehuin, että hän varmaan on taitava kouluttaja, johon mies vastasi hyvin että "mikään koira ei kuitenkaan ole samanlainen kuin toinen, aina saa uusia ideoita toisen koiran kouluttamisesta mutta jos ei osaa vetää oikeista naruista ei siitä tule mitään". Tämä oli jotenkin niin hyvin sanottu mielestäni. Koirat on aina koiria, ja yksilöitä. Tokossa tiedän että Saga kyllä osaa, minun on vain ohjaajana osattava vetää oikeista naruista ja saada vire takaisin. Oppia koiralta miten tehdä oikein.



 Mies oli kasvattanut pari oikein hienoa käyttö- ja muotovaliosalukeita, jonka kanssa oli matkustanut ympäri maailmaa. Nyt hänellä oli yksi viisivuotias saluki joka ei ollut vielä startannut kisoissa, koska koiralla ei ollut tarpeeksi itseluottamusta. Toisaalta, hän totesi, voittaminen ei tunnu miltään jos on koira joka vain voittaa kaiken. Vaikeuksien kautta voittaminen tuntuu aina paljon paremmalta ja ansaitummalta kuin pelkällä voitokkaalla koiralla. Toki, myös voitokkaan koiran kanssa täyty tehdä töitä, mutta se on kyllä totta, että voitto vaikeuksien kautta tuntuu aina parhaalta. Ja aina elämä ei mene "by the book", mikä sinänsä voi joskus olla ihan hyväkin asia.



Tätä olisi hyvä ajatella itsekkin vähän useammin. Taippareihin treenasimme kolmisen vuotta. Ensiksi riista ei kiinnostanut ollenkaan, sitten liikaakin ja Saga puri niitä. Kirves on miltei heitetty kaivoon jo montakin kertaa, mutta aina on ollut jokin pienenpieni toiveenpilke joka on auttanut tsemppaamaan eteenpäin. Ja niin pääsimme kuin pääsimmekin siihen päivään missä Saga suoritti taipparit kuin vettä vaan. Ja että, se oli hyvä tunne!


Elämä ja koiran kanssa treenaminen ei aina mene "by the book" mikä sinänsä on hyväkin, muutenhan siitä tulisi tylsää. Vaikka se tietysti helpottaisi hermoja välillä... Nämä asiat eivät tietysti ole mitenkään uusia ajatuksia, mutta niitä on hyvä muistaa aina välillä, varsinkin kun treenit menevät päin sanonko mitä. Elämä ei aina mene "by the book", mutta koiraohjaajan täytyy vain oppia vetämään oikeista naruista oikeaan aikaan. Ja kun tämä tapahtuu, syntyy menestystä!



6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus ja sai kyllä kivasti miettimään :) Me ollaan painittu Fallen kanssa vaikka ties minkälaisten ongelmien parissa ja treenien suhteen on välillä ylä-ja alamäkeä, mutta mä olen oppinut olemaan superiloinen niistä onnistumisista, joita tulee. Se, joka saattaa näyttää jollekin muulle ihan simppeliltä tai tavanomaiselta yms. ei kuitenkaan välttämättä sitä ole, vaan se eteen on saatettu tehdä ihan älyttömästi duunia.

    Mutta siis meillä on tota samaa riistaongelmaa, jonka te ootte aikanaan Sagan kanssa selättänyt. Falle ei siis ota varista suuhun, vaikka se on kiinnostunut siitä (pitäiskin taas joku päivä koittaa uudelleen, edellinen yrityskerta kesällä..). Miten sä sait Sagan innostumaan riistasta? Olen tässä miettinyt, että pitäis varmaan koittaa siipidummyja ja niiden avulla sitten totuttaa. Mutta pitäishän tota perusnoutoakin vähän hioa.. Eli työmaata taippareihin riittää vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olet aivan oikeasssa, että vaikka joku esim kisoissa näyttää todella helpolta, sen eteen on useasti tehty todella paljon töitä. Meillä mennään myös nyt sellaista ylä- ja alamäkeä että saa olla todella iloinen pienistäkin onnistumisista!

      Riistan kanssa kokeiltiin varmaan kaikki temput maailmassa(ainakin melkein :D ), oli riistaa narun perässä, vedessä ja juostiin niiden yli yms. Narun pätkässä härnääminen ei onnistunut, Saga vain alkoi leikkimään variksen kanssa. Mutta lopulta nouto rantavedestä ja ylöspoiminnat auttoi. Koska Saga noutaa ihan kaiken vedestä heitettiin variskin veteen, ja pikkuhiljaa aina lähemmäs rantaa. Laitoin myös Sagan hihnaan ja variksen lojumaan jonnekin tielle, ja sit käveltiin ihan vaivihkaa reippaasti ohi. Ei saanut jäädä nuuskuttelemaan vaan piti heti nostaa, ja jos ei tehnyt käveltiin vaan ohi, käännyttiin ja kokeiltiin uudestaan. Tämä opetti että jos variksen näkee se nostetaan heti eikä sitä jäädä nuuskuttelemaan.

      Tsemppiä teille treeneihin, vaikeuksien kautta voittoon! Kyllä se siitä kunhan jaksaa yrittää! :)

      Poista
  2. Hieno ja tärkeä oivallus :) Mullakin oli joskus kausi kun tuntui ettei mistään tullut mitään, ollaan ihan surkeita, ja turha edes yrittää kisaamista tai treenatakaan kun kaikki vaan menee pieleen. Sitten, kun jätin tuollaiset ajatukset pois, alkoi treenaaminen olla taas kivaa ja kas kummaa, kokeissakin asiat alkoivat onnistua. Ja koejännitys jäi pois, kun päätin vain nauttia koiran kanssa harrastamisesta ja ylipäänsä siitä, että mulla on iloinen koira, jonka kanssa saan käydä kokeissa näyttämässä mitä osataan (ja mitä ei) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! :) Kokeissa ja trenenissä pitäisi aina muistaa nauttia koiran kanssa tekemisestä. Vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty välillä. ;)

      Poista
  3. Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu postaus. Samoja juttuja oon itekin pohtinut (ja pohdin), kiitos kun kirjoitit :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)