keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

SM tokotreenit ja erikoisnäyttely

Viikonloppuna oli vuorossa flattimaailman suurtapahtuma; flattien erikoisnäyttely. Melkein parisataa mustaa noutajaa oli imloitettu erkkareihin jotka pidettiin Hyvinkäällä. Itse lähdin rakkaan ystäväni polttareille perjantaina, jotka sitten kestäisivät lauantaille asti. Onneksi mies oli kotona hoitamassa pikku-neitiä perjantaina. Lauantaina koirakaverimme Jaana otti neidin kyytinsä Hyvinkäälle, antoi siellä Sagan kasvattajamme hellään huomaan, joka myös esitti neidin kun meikäläiselle oli tällainen ikävä tuplabuukkaus sattunut.



Perjantaina N tosin soitti töihin että oli nyrjäyttänyt nilkkansa, eikä voinut mennä Sagan kanssa ulos. Itse olin heti töistä lähdössä polttareille joten pieni kriisi tuli. Onneksi veljeni oli armeijasta lomalla, ja pystyi auttamaan hädässä jotta N sai leputtaa jalkaansa, ja minä pystyin rauhallisin mielin viettää polttareita. Lauantaiaamulla ajoin Hyvinkäälle erkkareihin. Narttujen kehät olivat myöhästyneet niin paljon että myöhästyin vain viitisen minuuttia jotta olisin nähnyt Sagan kehässä. Tosin ei olisi ollut hirveästi nähtävää, neiti kun nappasi EH:n, aivan kuten sisarensa ja äitinsä joka myös oli siellä. En kuitenkaan ajanut 200 kilometriä turhaan, sillä Flat Powerin kenneli kaipasi handlausapua kasvattajaluokkaan, jossa sain esittä Jenni veteraania. Tämä daami ei ollut neljän vuoteen pyörähtänyt kehässä, mutta vielä löytyi intoa ja tarmoa! Kasvattajaluokasta ei tosin tullut sijoitusta.



Tässä välissä olin ehtinyt ostaa Sagalle uuden noutajahihnan, Flattikerhon juhlavuosidummyn, sekä tietysti rupatella tuttavien kanssa. Olin juuri ottamassa Sagan häkistä ja pakkaamassa tavarat, kun sain äkillisen kutsun tulla handlausapuna jälkeiläisluokkaan. Eikun Saga takaisin häkkiin, joku työnsi lihapullat käteeni, ja näin ollen sain Pädi flatin haltuuni. Jälkeläisryhmän esittäminen meni todella hyvin, ja loppujen lopuksi olimme BIS 1 jälkeiläisryhmä! Oikein tyytyväisin mielin pakkasin lopulta neidin autoon ja iltaseitsemältä pääsimme ajelemaan kotiinpäin. Vaikka erkkarit eivät Sagan puolesta useimmiten mene hirveän hyvin (englantilaisilla tuomareilla on flateista hieman eri kuva kuin meillä), ovat nämä kuitenkin erittäin mukavia tapahtumia kaikkine tuttavineen ja hienone koirineen!




Ajaminen ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan sunnuntaina oli vuorossa SM tokon flattijoukkueen treenit Oittiksessa. Joukkueessa on korkea taso koiria, ja sitten me Sagan kanssa... :D Kun aikaisemmin olen kehunut Sagan tekemistä hallissa, on minulla aivan eri koira ulkona. Hallissa nin tehokas ja keskittyväinen neiti on ulkona löysä, tehoton ja jopa hieman flegmaattinen. Emme tietysti ole vielä montaa kertaa treenanneet ulkona tällä kaudella, mutta niin tylsä tunne kun tietää mihin neiti pystyy. Tähän vielä juoksut päälle, ja Saga ei todellakaan näyttänyt parastaan SM treeneissä.

                                              *Osa SM tokon flatti joukkueesta*


Merkin kierrossa merkin bongaaminen on vaikeaa, mutta meni ihan hyvin näissä treeneissä. Kapulan noudossa tarvitsisimme lisää vauhtia ja napakkuutta nostoon. Paluu on ok. Yritimme saada lisää vauhtia toisen henkilön juostessa kilpaa Sagan kanssa, mutta neitihän siitä vähät välitti. Nouto on muuten tasaista ja varmaa. Ruudun bongaaminen on ollut neidin vahvimpia puolia, mutta punainen ruutu punaisilla merkeillä osoittautui liian suureksi haasteeksi. Lopuksi näytin ruudun paikan ja laitoin namikupin palkaksi, ja silloin alkoi sujua. Treenattava on seuraavia asioita:

- Intensiivisyys ja tehokkuus. Ohjaajan asenne.
- Vauhti ja napakkuus noudossa.
- Merkinkierron ja ruudun erottelu. Aseta merkki ja ruutu nin 90 asteen kulmaan, lähetä molempiin ja pienennä pikkuhiljaa kulmaa.


                                                   *Hämeenlinnanväylä tuli tutuksi viikonlopun aikana*

Saimme kuitenkin hyviä vinkkejä treenaamiseen. Yllättävän paljon oppii myös katsellessa muiden treeneja, varsinkin kuin joukkueessa on MM tasoinen koirakko. Jo ohjaajan asenteella on paljon merkitystä!


                                                          *Sunnuntai iltana oli väsynyt neiti*

Intensiivinen, mutta mukavan koiratäytteinen viikonloppu kaikinpuolin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)