maanantai 3. huhtikuuta 2017

TOP 5 harrastusta


Hellureita taas pitkästä aikaa! 

Vaikkakin kirjoitan blogia lähinnä päiväkirja/treenipäiväkirja muodossa, tulee samantyyppisiä postauksia väkisinin usein. Selailessani blogitekstejäni läpi huomasin, että tokotreenit ovat olleet läsnä useimmissa viime ajan postauksissa. Toki se on ykköslajimme, mutta vaihteluhan tunnetusti virkistää! :) Valonnäyttäjä blogista inspiroituneena ajattelin listata tähän alle viisi lempiharrastustani koiran kanssa. Käikkia näitä emme harrasta Sagan kanssa, mutta olen niitä hieman seurannut ja olisi hauskaa joskus kokeilla! 



1. TOKO




Tämä ei tuskin tullut kenellekkään yllätyksenä, onhan toko päälajimme. Kontrollifriikki kuin olen, pidän tästä hieman pikkutarkasta lajista. Kynnys kokeisiin on matala, ja luokaat vaikeutuvat astettain sitämukaan kuin etenee. Koiran tulee olla ohjaajan kanssa hyvässä yhteisyössä ja suunnata energia ja voima juuri oikeeseen liikkeeseen ja suuntaan.

Kaikki alkoi oikeastaan pentutreenistä ja Mariannen aloittamasta arkitoko ryhmästä. Siitä sitten ollaan pikkuhijaa edistytty, tosin vieläkin taitavan Mariannen valvovan silmien alla treenattavana, ja nyt on jo TOKO SM seuraava haaste! Välillä on ollut hiljaisempaa treenialalla ja välillä enemmän vilinää javilskettä. Tällä hetkellä meillä on aivan mahtava treeniporukka jonka kanssa olemme treenanneet jo muutaman vuoden. Nyt meillä on ollut koko talven hallipaikka treeniporukan kanssa, ja kesällä jatkamme ulkona. Nämä ohjatut ovat jokatoinen viikko. Sen lisäksi meillä on tämän vuoden alusta kerran viikossa tunti vuokrattuna agimestalla jossa treenaamme kahden muun koirakon kanssa. Tarkoitus olisi jatkaa heidänkin kanssa ulkokauden aikana, kenttiä välillä viahdellen. Sekä koiralle että ohjaajalle tekee välillä hyvää vaihtaa porukkaa ja maisemaa. Saa esille uusia puolia ja näkemyksiä treeneissä, itsessä ja koirassa!

2. Näyttelyt



Tämä on yksi lempiharrastuksistani ihan vain sosiaalisen ilmapiirin vuoksi. Monet haahuilevat pokaaleja, mainetta ja kunniaa, mutta minulle ja Sagalle tämä on lähinnä mukava yhteinen harrastus, jossa saa tavata samanhenkisiä ihmisä ja tuttavia. Jos menestystä tulee niin se on mukavaa plussaa. :) 

Olemme yhdessä Sagan kanssa tutustuneet tähän lajiin. eidän piti siis vain käydä yksissä pentunäyttelyissä koska kasvattaja sitä toivoi. Mutta kuinkas kävikään... Koko Suomen läpi en jaksa kuitenkaan ajella "sen" tuomarin tai "the näyttelyn" perään (okei, erkkarit ovat poikkeus joka vahvistaa säännön), mutta muuten niitä tulee ihan mukavasti kierrettyä, varsinkin kesäaikaan.

3. NOU/NOME- noutajien metsästyskoe



Nome kuuluu myös meidän harrastuksiin Sagan kanssa, vaikka tämä ei oikeastaan ole blogin puolella näkynyt hirveästi. Taipparit (NOU) saimme suoritettua edellisenä kesänä, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa NOMEn alokasluokan juttuja. Tässä lajissa olemme kuitenkin Sagan kanssa (tai ainakin minä olen!) niin noviiseja, että kaikennäköiset viisaudet ja kommelukset ovat suurimmaksi osaksi parasta jättää kouluttajan ja koirakon välille. Mukava laji kuitenkin jossa pidän siitä, että koira saa toteuttaa rodunomaisia taipumuksiaan ja tehdä rodunomaista työtä!


4. VEPE- vesipelastus


         *Okei, tiedustan ettei tämä ole mikään Vepe kuva, mutta s eon niin ihanan keäsinen että oli pakko laittaa tänne ;) *

Tätä lajia emme harrasta Sagan kanssa. Olen kuitenkin lukenut lajista, ja sivusta seurannut, ja se vaikuttaa todella kivalta! Saga onkin sellainen vesihirviö, että luulen että hänkin pitäisi siitä. Pidän varsinkin siitä, että tämä laji on avoin kaikille roduille, eikä siellä samalla tavalla kuin monessa muussa lajissa ole yksi rotu ylitse muiden.

5. Agility

Tämä vauhdikas laji ei myöskään kuulu harrasturepertoaariimme Sagan kanssa, mutta vaikutta hauskalta ja vauhdikkaalta! Plussana pidän ehdottomasti sitä, että myös ohjaaja saa liikuntaa eikä vain koira. Kuka tietää, ehkä me vielä joskus kokeilemme tätä vauhdikasta lajia Sagan kanssa!


Näiden lisäksi meillä on Sagan kanssa myös yksi lempiharrastus, joka kuitenkin jäi hieman listan ulkopuolelle, koska ei sanan varsinaisessa merkistyksessä ole harrastus. Tämä on pitkät metsälenkit ja uusien metsäpolkujen tutkiminen. Metsässä on jotain ihanaa taikaa, ja voisimme neidin kanssa vaeltaa metsissä päivät pitkät!

Nyt kaikki heittämään omia top 5 harrastuslajeja! Löytyykö listaltasi joitain samoja harrastuksia?





4 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy myös agility ja näyttelyt! Omia on sitten mätsärit, haku (ihmisten haku siis) sekä koticanicross :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakua olisi kyllä myös mielenkiintoisaa kokeilla! Vaikuttaa myös aika kivalta. :)

      Poista
  2. Meillä oli varmaankin paimennus, vepe, toko, näyttelyt ja sitten se haku, jota ollaan kyllä vasta piakkoin aloittamassa, mutta kuulostaa kovin mielenkiintoiselta. Tosta vesipelastuksen rotuasiasta mainitsisin kyllä, että aika paljon siellä ollaan roturasisteja. Aika kauan sain ainakin itse hakea, että löytyi ryhmä, johon pääsi collien kanssa. Täällä päin ainakin ryhmiin otetaan ensisijaisesti joko näitä veperotuja eli landseereita ja nöffejä tai sitten noutajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi jos Vepessä todell on niin! Olen jotenkin ymmärtänyt, ja elännyt sellaisessa uskossa, että siellä nimenomaan kaikki ovat tervettulleita. :/ Harmittaa kyllä, kun alkaa aika monessa lajissa olla tätä "rourasismia" mielestäni...

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)