perjantai 7. heinäkuuta 2017

Tuusula KR & Riihimäki KV

Kesä on koiranäyttelyiden huippu aikaa, varsinkin Sagalle. Silloin on aina turkki parhaimillaan ja on kiva olla ulkona kesäisessä säässä. Tai siis silloin kun on hyvä sää. Tuusulan näyttelyyn oli 13 koiraa ilmoitettu, tuomarina toimi Saija Juutilainen.  Vaikkei aurinko ihanjaksanut pilvien takaa näyttäytyä, ei ainakaan satanut. Tämän kesän mittapuun mukaan oli siis hyvä sää. Tuusulan urheilupuisto osoittautui mukavaksi näyttelypaikaksi, joskin aika ahtaaksi.


                                                                             *Harmi*


*Kiirettä pitää!*


Arvostelu meni nopeasti kun oli melkein yksi koira per luokka. Esitin ensiksi Harmin tuttuun tapaan. Tyyppi oli aivan innoissaan, mutta malttoi todella hyvin seistä tassut allaan, ja näytti hampaat ihan ok. Tuomari Juutilainen tykästyikin Harmiin kovasti, ja muutaman kierroksen jälkeen oli Harmi VAL ERI1SA PU2. Saga oli ollut kanssani koko viikon mökillä ja uinut meressä, mikä oli tehnyt turkin ihanan pehmeäksi. Otin neidin suoraan häkistä kehään, ja häntä jaksoi heilua koko ajan kun seistiin. Tuomari juoksutti jopa kaksi kierrosta, mikä tietysti sopi Sagalle kun sai liikkuakin välillä. Kaikessa hädässä olin asettanut näyttelyhihnan jotnekin kummasti neidin korvan päälle, joka ärsytti Sagaa enkä hoksannut nostaa sitä ajoissa saadakseni typyn liikkumaan niin hyvin kun osasi. Muuten Tuomari taisi tykätä Sagasta, mutta liian vaaleat silmät "pilaavat muuten erinomaisen ilmeen" kuten arvostelussa luki. Myös sivuliikkeiden profiili oli Sagalla laskeva (varmaan kun hihna ärsytti) joten lopputulos oli VAL ERI 1 SA PN 3. Ihan ok päivä, aina saa olla tyytyväinen kun sijoittuu neljän parhaan joukkoon, vaikka koiria olikin vähän. Sain samalla ostettua Sagalle pelastusliivin ystävältäni, ja Berralta tilattua uudet ruutukartiot ja vihreän ruutunauhan(juttu näistä himena myöhemmin, tilaus ei mennyt ihan perinteiseen tapaan...). Ei ollut turha päivä siis. Sitten kotiin lepäämään seuraavan päivän Riihimäki KV:ta varten.



*Saga*

Riihimäkeen sain N mukaan, kun kerrankin oli vapaana töistä. Mikä olisikaan parempi tapa viettää kahdenkeskeistä päivää kuin olla koiranäyttelyssä?! ;) Riihimäkeen oli puoli flattimaailmaa ilmoitettu, 31 flattia ja tunne oli kuin toisissa erkkareissa! Saavuimme ehkä vähän liiankin hyvissä ajoin näyttelyyn, koska emme nähneet muita flatteja ollenkaan. Mutta pystytyttyämme teltan alkoi porukaa pikkuhiljaa tulla paikan päälle. Toisaalta oli hyvä että olimme ajoissa, koska saimme teltan ihan kehän viereen. Tuomarina oli norjalainen Kari Graanas Hansen, joka nimestään huolimatta osoittautui naiseksi. Aivan kuten Tuusulan näyttelykin myös Riihimäen näyttely oli ihanalla nurmipohjalla. Olisin melkein voinut juosta paljain varpain mieluummin! Tänään jopa aurinko pilkahti välillä esille.


Urosten valioluokassa oli Harmin lisäksi neljä muuta koiraa, muun muassa kasvattajamme Ukko (Almanza Barbour Goodiebag) ja Dantaranin Danny ja Linus. Eli flatin "parhaimmistoa" oli koko päivän näkyvillä! Harmi oli jotenkin aika levoton, ja vaikka oli ottanut häksitä ajoissa rauhoitumaan en saanut sitä seisomaan yhtä hyvin ja rauhallisesti kuin Tuusulassa. Hampaat näytti paremmin. Kierros ympäri ja sitten valiokoirat sijoitettiin. Harmi oli viides luokassaan, tuomari ei sanojensa mukaan tykännyt jotenkin niskasta. Kehäsihteeri tuli valioiden loputtua meille huikkaamaan vielä, että sai Harmi kuitenkin SA:n, mutta ei kilpaile kuitenkaan PU kehässä. Miten tämä on mahdollista meni yli ymmärrykseni, mutta tuomari teki saman narttukehässä. Eli viides sai SA:n myös, mutta ei ollut PN kehässä. Olen aina elänyt siinä uskossa että SA:n saa vain neljä sijoittunutta ja se on lippu PU tai PN kehään?

 *Harmi*

*Saga*

Oli miten oli, nartuissa oli myös monta hienoa yksilöä ja valioissa oli myös viisi narttua. Muun muassa flattien erkkareiden PN voittaja, Dantaranin Vappu ja kasvattajamme Ulla koira. Todella hienoja koiria, täytyy vain sanoa! Näiden seurassa olimme sitten Sagan kanssa. Neiti olikin yllättäen aivan liekeissä! Häntä jaksoi heilua koko yksilöarvostelun ja kilpailukehän ajan, ja liikkui kuin unelma! Tänään muistin nostaa hihnan kunnolla ylös ja ilman että korvat jäi väliin... Saga oikein liiti eteenpäin, minkä näemmä myös tuomari huomasi. Kilpailuluokassa vaihdoimme sijoitusta liikkeiden jälkeen ja olimme lopuksi VAL ERI 4 SA. PN kehässä ei tullut sijoitusta. Siellä alkoi neitiä myls kyllästyttää tämä kahden päivän seisominen eikä häntä jaksanut oikein mukana. Mutta todella tyytyväinen olen kuitenkin, siinä porukassa ei ollut huonoa olla sijoittumatta PN kehässä.




Päivän lopuksi pidimme "autopiknikin" Riihimäen Hesburgerin vieressä, Hertan ja Harmin kanssa kun oli liian kuuma jättää koirat autoon. Tyytyväisinä mutta väsyneinä suuntasimme kotiapäin katsomaan näyttelykalenteria syksyä varten.

 *Tyytyväiset N ja Saga "Hesbugerpiknikillä"*


 Seuraavassa postauksessa tulee juttua pikkupennuista joita olin pussailemassa vähän aikaa sitten, sekä hieman mökkikuvia! Oikein hanaa kesän jatkoa kaikille!



4 kommenttia:

  1. Onnea tuloksista! :) Ja peukku sille, että Saga seisoo hienosti paikallaan ilman jatkuvaa naminsyöttöä, saisi yleistyä fläteissä! :) Näyttelyitä on etenkin näin kesällä vähän ikävä, onneksi tuo kakara on kohta jo sen ikäinen, että päästään mätsäreihin.

    PU/PN-kehiin pääsevät tosiaan vain koirat, jotka ovat sijoittuneet omassa luokassaan ja saaneet SA:n. Ihan hyvä näin, muuten jossain erkkareissa olisi triljoona koiraa PU-kehissä, ja suurin osa ihan turhaan, mikään noista sijoittuneista ei kuitenkaan voi nousta sijoitettujen edelle. Tai teoriassa toki voi, mutta käytännössä niin ei tapahdu koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tosiaan se näyttelykärpänen varsinkin kesäisin iskee, joten uskon että on niitä ikävä. Kivaa että pääsette vähän näyttelemään mätsäreihin ainakin! :)

      Juu siis sijoittuneet tiedän että kilpailee PU/PN kehässä, mutta ei kai viides ole periatteessa "sijoittunut" joten miten voi saada SA:n? Tai olenko ihan pihalla? :D

      Poista
    2. Joo, vain 4 sijoitetaan, mutta SA:n saa antaa vaikka kaikille ERI:n saaneille, jos tuomari kokee kaikki sertin arvoisiksi. Erkkareissa etenkin tätä tapahtuu, että sijoittuneiden lisäksi useampikin saa SA:n, mutta niillä ei tosiaan ole oikeutta pu/pn-kehiin :)

      Poista
    3. No nyt selkkis! Kiitos! Aina sitä oppii jotain uutta. 😉

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)