Yrittämisen ja erehtymisen kautta iloon

Päätimme sitten laittaa pisteen minun ja Sagan parin vuoden kestäneelle kisatauolle edellisellä viikonlopulla. Monen miettimistauon jälkeen uskaltaako vai eikö, nolaammeko itsemme vai eikö, tuli sitten ilmoitettua itsemme rotuyhdistyksen TOKO mestaruuksiin, jossa tottelevaisin koira kruunattaisiin tämän vuoden mestariksi. Koska nukkuminen on yliarvostettua, lähdimme lauantaina aamukuudelta ajamaan parin tunnin matkaa kohti Asikkalaa. 

Postauksen kaikki kuvat ovat c) Marianne Forsell.

                        

Asikkalan maneesi alkaa jo tuntua tutulta paikalta pitää kyseiset kilpailut, olemmehan järjestäneet mestaruuskisat siellä jo muutaman vuoden. Tänä vuonna tuomarina toimi tuttuun tapaan Ralf Björklund, erittäin sympaattinen tuomari, ja koiria oli ilmoitettu noin 14 kappaletta. Ei siis mikään hurjan iso koe tiedossa, mutta jylläävän koronan takia tämä oli hiukan odotettavissa.

Pienen koiramäärän takia, alemmat luokat saatiin nopeasti hoidettua, ja kohta olikin voittajaluokan vuoro. Nimestään huolimatta luokan kuudesta koirakosta vain tottelevaisin voittaisi. Onnenpekka ei ollut meidän puolellamme tänään ja olimme Sagan kanssa ensimmäinen koirakko, joka suoritti radan. Aikoinaan eräs viulunopettajani sanoi, että esityksessä tärkein on yhteinen alku ja loppu, mitä siinä välissä tapahtuu ei ole niin suurta merkitystä. Noh, aloitimme ja lopetimme Sagan kanssa kyllä yhdessä, mutta siinä välissä ehtikin tapahtua kaikenlaista. Ohjaajaa alkoi juuri ennen kehään menoa jännittää niin, että mietin kantaako jalat (ihan oikeasti mietin, keskeytyykö koe, jos esimerkiksi pyörryn kesken seuruun...). Alla seuraa tarkempi analyysi mitä siinä alun ja lopun välillä tapahtui:

Paikkis -9:

Valmistautuminen kokeeseen on mennyt hyvin, kun autossa matkalla kokeeseen muistaa, että tällainen liikekin on olemassa, emme ole muuten treenanneet sitä kokeenomaisesti ollenkaan. Mutta, osaamattomat treenaa vai miten se meni. Koira meni maahan, niin taisi se kuonokin mennä vähän turhan paljon, mutta pysyi ja nousi vasta käskystä. Miinuspiste nuuskimisesta, muuten hyvä.

Metallinouto 8 ,5:

Alkoi hyvin, ohjaaja ei heittänyt ketään kapulalla päähän ja Sagakin ylitti esteen. Esteen jälkeen alkoikin tapahtua. Koska valkoiset merkit hiekassa. Nämä olivat valtavan kiinnostavia ja Saganhan piti nuuskia ja tutkia näitä kummallisuuksia. Tuplakäsky palautti neidin tassut maan pinnalle, että olimmekin tekemässä töistä, ja kapula tuotiin turvallisetsi perille.

Kaukot - 6:

Tämä paljon pelätty liike. Koiran pitää toimia myös etäisyydellä. Sagalla tuuppaa tulemaan ikävä tässä ja etenee usein luokseni, mutta tänään hän pysyi paikallaan. Tosin i-s vaihto kaipasi tuplakäskyä ja s-i vaihdossa annoin väärän käsimerkin, jonka seurauksena Saga meni väärään asentoon. Ei ole helppoa pitää kaikki asiat oikein mielessä. Ohjaaja seuraavaksi koulutukseen.

Jäävät -8

Kunhan ohjaaja oppii luottamaan koiraansa, niin homma alkaa toimia. Turhat olan yli tarkistukset, että koira varmasti tekee työtä käskettyä, miinusti turhia pisteitä. Vähän tassuttelua Sagan suunnalta, mutta muuten hän osasi hommansa.

Ruutu- 0

Meni ruutun, pysähtyi jopa mitä olin epäillyt, ettei tee. Maahanenossa tuli blackout (koiralla, kerrankin ohjaaja oli kartalla) ja Saga asteli luokseni. Uusi yritys ruutun, ei mennyt hyvin. Kolmannella käskyllä meni maahan ja loppu otettiin treenimielessä. Pääsimme yhdessä maaliviivan yli ja ensimmäinen osio loppui siihen.

Linkki videoon

Tässä välissä koiralle palkka, vettä ja autoon. Ohjaajan syke alkoi palata normaaliin lukuihin oltuaan omissa sfääreissä. Jos luulin, että pahin oli ohi tässä vaiheessa, petyin. Hakiessani koiran autossa toista puoliskoa varten, alkoi jalkoja taas tutista ja syke nousta. Mietin, mitä jos tiputan tunnarikapulan vain koska sormet ovat kylmästä hiestä kankeat...

                                

Tunnari-0

Ei, en tiputtanut kapulaa. Mutta Saga päätti ottaa lisämatkaa kapuloille, olivat näemmä liian lähellä hänen mielestään. Tutkittuaan hiekkaa hieman kauempaa hän palasi kapuloille ja teki työnsä loppuun.

Luoksetulo - 6

Maahanmenosta lähti jostain syystä nousemaan takaisin perusasentoon, eikä ohjaaja parantanut asiaa antamalla sekä suullisen, että kehoavun. Loppu meni hyvin ja hyvä stoppi tuli.

Ohjattu nouto- 8,5

Sagan mielestä työmäärä ei vastannut palkkaa, mikä alkoi näkymään vireessä. Seuruu alavireinen, muuten nouti hyvin.

Seuruu -6,5

Perusasennot avoimet ja paikoittain vähän vinot, peruutusta saisimme myös treenata lisää, mutta se olikin jo tiedossa. Mitä enemmän pysähdyksiä, käännöksiä ja temponvaihteluita oli, sitä paremmaksi seuruu muuttui.

Kokonaisvaikutus 7.

Linkki videoon

Summasummarum, tulipahan osallistuttua ja rotuyhdistystä kannustettua! Mieleen painui taas mitä se TOKO oikeasti on. Ei pelkästään eri liikkeitä, vaan häiriöitä, pieniä osia ja yhteistyötä, joka kantaa kaiken tämän läpi. Saga ei ollut oikein kuulolla kehässä, eikä reagoinut käskyihin normaalilla intensiteetillä. Mitä luultavimmin otti itseensä jännityksestäni, onhan hän aina ollut herkkä aistimaan sellaista. 

Kiva päivä muuten, ainakin koesuorituksen jälkeen. Vikalistaa tuli päivitettyä, mutta harvoin koe on antanut niin paljon uutta motivaatiota treenaamisen. Joten uutta matoa koukkuun ja mitä näitä nyt on!

*Ex-tempore joukkue sijoitus toisena*

Orastavan kisaihmisen herääminen

Parin vuoden kisatauon jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi minä kisaan? 

Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden tavoittelemiseen.Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa. TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille! 

Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos. 

Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).

                                                                                *Rennolla meiningillä mennään* 

Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta palasta auki. 

Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.

Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?

 

Kolme vinkkiä arjen selviämiseen

Ensinnäkin pahoittelut blogin radiohiljaisuudesta. Monen monta ideaa postauksiin on ollut, mutta aikaa niiden raapustamiseen on ollut vähän. Tähän on yksi ja ainoa syy- perheemme uusi arki. Tämä postaus ei siis vain sisällä koirajuttuja, mutta koska koirat, niiden lenkkeily ja treenit kuitenkin kuuluvat arkeemme siinä missä ruoanlaitto ja työt, ajattelin kuitenkin raapustaa asiasta tänne. Postauksen lopusta löydät meidän kolme ohjetta seuraavaan viikkoon ja uuteen arkeen.

Koronan takia syksymme meni uusiksi, jonka seurauksena minä aloitin uudella työpaikalla, perheen pienin aloitti päiväkodin (liian aikaisin, jos äidiltä kysytään, mutta minkä teet) ja mies istuutui taas koulunpenkille opiskelemaan. Ja koirien päivärutiinit vaihtuvat. Elokuussa sanottiin heipat pitkille aamulenkeille ja -treeneille. Kuvaan tuli lyhyt aamulenkki ja miehen lukujärjestyksen mukaan, päivä kahdestaan kotona tai opiskelukavereina olohuoneessa. Itse olen yrittänyt totutella uuteen rooliini päiväkoti/-töissä käyvänä äitinä ja jotenkin yhdistää sitä kahden mustan ohjaaja- ja emäntärooliin. Kun on aamukuudesta noussut, tehnyt aamutoimet taaperolle ja koirille, vienyt taaperon päiväkotiin, tehnyt töitä koko pitkän päivän, tuonut taaperon päiväkodista ja hoitanut pakolliset talonemäntä asiat, päivään ei jää montaa tuntia jäljelle treenaamiseen tai metsälenkkeilyyn. Kun iltaan jää pari tuntia aikaa olen kerran, jos toisenkin miettinyt itseni kloonausta. Halutessaan viettää aikaa taaperon kanssa, lenkittää tai treenata koiria, samaan aikaan kuin taloa pitäisi siivota ja vielä löytää aikaa itsellekin, alkaa illan tunnit olemaan aika tiukassa. Varsinkin kun silmät ovat ristissä jo iltaseitsemältä.

Kohtapuolin tähän tietysti tottuu ja asiat helpottuvat, mutta tällä hetkellä energiantaso on aika lailla pakkasen puolella. Ja tietysti koirat ja niiden treenit kärsivät tästä eniten. Onneksi on välillä ohjatut treenit, jonne on pakko mennä, jaksaisi tai ei, niin saavat koiratkin välillä ansaitsemansa huomion. Näistä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni. 

Arjesta selviäminen helpottuu onneksi meillä näillä kolmella kikalla:

1. Suunnittele

Iltaa ennen huomisen vaatteet valmiiksi (tai kurkkaa nyt edes, että ne ovat puhtaat), seuraavan päivän suunnittelu, kuka ottaa koirat aamulenkille ja mikä on päivän aikataulu? Suunnittelu saattaa aluksi kestää hiukan, mutta helpottaa kummasti seuraavaa päivää!

2. Ennakoi

Tarkistaessani ajoissa onko koirilla ruokaa, onko luvattu kaunista säätä viikonlopuksi jotta voisi treenata tai ovatko ne kauan yksin jonain päivänä- jolloin seuraavana päivänä on vuorossa energianpurkauslenkki, asiat eivät jää viime sekunnille ja vältymme stressiltä. 

3. Ole armollinen itsellesi

Tämän jos jonkin asian oppii, pienen lapsen tultua perheeseen. Itselläni tämän asian oivaltaminen ja omaksuminen kesti hetken mutta nykyään on vain hyväksyttävä, että ei voi olla täydellinen kaikessa. Työt eivät kärsi (ainakaan liikaa) jos kaikki tunnit eivät ole sekunnilleen suunniteltuja, koirat eivät kuole, jos eivät saa joka päivä treeniä emmekä vielä(kään) ole kisakunnossa vaikka se tutun tuttu Alma-turre on kisannut jo EVL:ssä ja ohjaajalla on viisi lasta, kymmenen kissaa pari kanaa ja vuohi. Hieno homma jos tämä sujuu häneltä, mutta minulta ei. Ainakaan tällä hetkellä. 

Näillä yksinkertaisilla kikoilla me harjoittelemme ja selviämme uudesta arjesta. 

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi arjen selviämiseen?

Kompassiton koira, ohjaajan kuntotesti ja pennuntuoksua (+treenivideo!)

Tokon treenirintamaalta terve! Jonkin aikaa on vierähtänyt sitten edellisen treenipostauksen, joten ajattelin päivittää kuulumisia alkuviikon tokotreeneistä. Emme siis suinkaan ole lakanneet treenaamista, mutta usein olemme kesän aikana treenanneet yksin, jolloin kuva- tai videomateriaalia ei juurikaan tule otettua.

Alkuviikosta meillä oli treeniporukkamme kanssa treenit Sipoon Nikkilässä. Tällä kertaa meitä olikin vain kolme, josta S-tiimi olivat ainoat aikuiset koirat. Muuten seurassa oli kaksi nelikuukaista ihanaa flattipentua. Todella päteviä flatinalkuja joilla oli vielä pentutuoksua karvoissa. Melkein iski itsellekin pentukuume, mutta vain melkein.... Nikkilässä olemme löytäneet ison, todella hyvän nurmikentän. 

Sagalla oli teemana liikkuroidut, kokonaiset liikkeet. Hän sai ensimmäisessä setissä tehdä luoksetulon, jäävät ja tunnistusnoudon.

Luoksetulo:

Erinomainen vauhti, saisi pysähtyä napakammin. Toisella yrityksellä teki hyvän pysähdyksen (piti ottaa liike kolmeen kertaan, koska emme saaneet videota toimimaan...). Viimeisellä kerralla ok vauhti, mutta jäi lopussa miettimään jotain ja perusasentoontulo viivästyi. Itse täytyy muistaa antaa pysäytyskäsky aiemmin, koska iso koira nopealla vauhdilla tarvitsee kuitenkin fyysisesti tilaa pysähtyäkseen. Olen tosin hieman epävarma, kuinka aikaisin käskyn saa antaa, jotta koiran saa pysähtymään merkille? Kellään tarkempaa tietoa?

                                              * Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Tb6cUtYeqQw*

Jäävät:

Liikkeestä maahan ja istu. Ensiksi sai palkan pelkästä seuruusta jatkaessamme seuruuta liikkurin käskyttämisen jälkeen, jottei ennakoisi pysähtymistä. Videolla tämä näkyy hyvin, kontakti tippuu liikkurin käskyttäessä. Tämän jälkeen otimme koko liikkeen. Seuruu ja maahanmeno hyvä, istuminen vähän takkuili, tätä olemme näköjään tehneet liian vähän. Ohjaajalla on isoja ongelmia muistaa millä puolella kartioita pitää kävellä. Tämä ei vain jää päähäni, enkä käsitä miten se voi olla niin vaikeaa Kellään jotain hyvää muistisääntöä sille?

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Ou5qAvyD4Cc*

Tunnistusnouto:

Hyvä vauhti, nuuski hyvin eikä arvannut. Palautus ok, joskin kapulan ote oli hieman löysä, jonka seurauksena kapula tippui ottaessani sen pois.

Pieniä kauneusvirheitä, mutta suurin osa saimme hyvin korjattua heti ja oli oikein tyytyväinen neidin tekemisiin!

Simo vuorostaan sai tehdä vauhtinoutoa, kapulan pitoa ja tunnarin alkua.

Nouto:

Simolla on vähän hidas vauhti kapulalle, jota yritimme vauhdittaa tuplaheitolla. Eli appari heittää kapulaa minun jälkeeni vielä pidemmälle. Simo nosti kapulan erinomaisesti ja toi hyvin. Vauhtipalkkasin pallolle. Hiukan vauhti kiihtyi kapulan luo tämän avulla, mutta ei vielä olla siinä täydessä vauhdissa mitä etsin.

Kapulan pito:

Pitää kapulaa hyvin ja pureskelematta. Pieni ongelma on kapulan ottaminen. Usein joudun laittamaan kapulan Simon suuhun, sen sijaan että hän itse hieman pompahtaisi ja nappaisi sen suuhun. Olen yrittänyt treenata tätä, mutta heti "tositilanteessa” kokeenomaisesti tehden, Simo vakavoituu enkä saa häntä pompahtamaan. Vaihdoin paikkaakin pidossa, nykyään olen Simon edessä, sillä hän paineistui liikaa, kun kurotin sivusta antamaan kapulaa. (Video on toisesta treenikerrasta)

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=MbSvYDzoJNc*

Tunnari:

Oli hieman ihmeissään jonkun muun viedessä tunnarikapulan piiloon. Oli pieni kasa kapuloita edessä ja "oma" piilotettiin nurmikkoon. Etsi hyvin ja palautti erinomaisesti, mutta lähettäminen oli vielä epävarma. Ei oikein ymmärtänyt liikkeen olevan sama, jonkun muun viedessä kapulan.

Hieman lisää innokkuutta olisin toivonut Simolle, mutta kuuma sää taisi tehdä vauhdille tepposen. Muuten teki kivasti työtä.

Tämän jälkeen oli mukavaa istahtaa katselemaan pikkupentujen touhuilua ja yhdessä miettiä erilaisia treenikeinoja niille. Mikäs siinä nurmikolla auringossa istuskellessa, pentuja katsellessa ja koirajuttuja höpötellessä! Voisi maanantai-illan huonomminkin viettää.

*Ohjaajien treeninamit; vadelmia ja suklaakeksejä*

Toisella kierroksella Saga oli tulta ja tappuraa. Tosin se taisi mennä hieman ylikin....

Ohjattu nouto:

Vasen kapula oli pahasti hukassa. Näytimme pari kertaa kapulan, mutta kummasti se vain katosi uudestaan. Loppujen lopuksi tämä löytyi. Oikea kapula löydettiin ongelmitta. En tiedä mikä vasemmassa oli, vetikö takana oleva ruutu liikaa puoleensa (hyvin mahdollista...) tai pitääkö neidille hankkia kompassi. Muuten teki kivalla vauhdilla ja palautukset olivat hyvät.

Ruutu:

Ensiksi sai mennä ruutuun namikipolle, tämä innosti neitiä niin että korvat katosivat eikä stop käskyä kuultu. Toistolla parani. Loppuosan luoksetulo oli hyvä ja sai juosta pallolle.

Kaukot:

Ruoka takapalkkana. Teki oikein mukavasti vaihdot. Hieman yritti taas fuskata maahan-seiso vaihdolla siirtäen vain toista etutassua, mutta korjasi kun kerrattiin kriteerit.

Simon toinen sarja menikin oikein kivasti, kun aloitettiin se vauhdikkaasti.

Vauhdikas kentälletulo:

Facebook muistutti minua vanhasta kikasta, jota aikoinaan teimme Sagan kanssa. Appari pitää koiraa, ohjaajan juostessa kentälle. Appari päästää koiran ohjaajan juostessa ja ohjaaja kääntyy ja antaa sivulle käskyn. Tästä saadaan kivasti lisävauhtia ja innokkuutta koiraan, joka ainakin toimi erittäin hyvin Simolla! Teimme pari kertaa tämän harjoituksen ja Simo oli aivan innoissaan. Ohjaajan kunto taisi tosin loppua kesken...

Kaukot:

Oikein hyvin takapalkalle. Istumiseen nousu on vähän takkuillut, joten siitä palkkasin usein.

Ruutu:

Ensiksi motivoituna pallolla, niin että näki pallon viennin. Seuraavaksi pallo oli ruudussa puolipiilossa. Simpalla on outo tapa vilkaista ruutua mikrosekunnin, jonka jälkeen katsoo aivan muualle. Tämä sekunnin katse tosin taitaa riittää, sillä tyyppi juoksee tasaisen varmasti ruutuun. Vauhtia kaipaisin vielä lisää, joten siihen pitää keksiä vielä jotain (kyllä, olemme kokeilleet kilpailua, toimii hetken mutta ei montaa kertaa).

*Kylpy palkkioksi kuumista treeneistä!*

Olin oikein tyytyväinen Simon toiseen kierrokseen. Koira oli kuulolla ja teki hyvällä mielellä hommia. Molemmat koirat tekivät oikein kivasti, vaikkakin Sagan korvat katosivat toisella kierroksella jonnekin. On se vain aina niin paljon hauskempaa treenata porukassa kuin yksin!