sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Juoksuen treeneihin

Otsikko on meikäläisen erittäin hauska sananleikki. Eli selkokielellä puhuen meidän neidillä on alkanut nyt ensimmäiset juoksut ja samalla ollaan alettu treenaaminen Mariannen valvovan silmän alla.

Neitimme on jo jonkin aikaa antanut merkkejä siitä että juoksut alkaa kohta. Kesti kuitenkin melkein kuukauden ennen kuin ne alkoi. Nyt sitten karvaa lähtee aivan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n paljon(olen lakaissut makkarin lattian kolme kertaa päivässä ja kuitenkin se on karvojen peitossa…) ja neiti on myös ollut todella väsynyt. Mutta suhteellisen hyvin hän putsaa itsensä, joten tähän asti kaikki on sujunut aika hyvin.
Sopivasti juoksuaikaan ollaan myös aloitettu treenaus hieman enemmän. Se on nyt muuton ja opiskelujen ohella jäänyt vähän vähäksi, mutta nyt Sagan isän emäntä on ollut ystävällinen ja lupautunut vetämään muutaman treenikerran meille ja Morris-veljelle. Tähän asti meillä on ollut yksi treenikerta jossa harjoiteltiin aika perusjuttuja, Kontaktin ottoa ja luoksetuloa. Huomasi kyllä ettei kontaktia ollut treenattu vähän aikaan, mutta hienosti neiti sitten lopussa jaksoi keskittyä.
Hieman ollaan tätä treenattu mökillä ja tänään meillä oli sitten kunnon harjoitus Sagan kanssa seuraavaa treeniä varten, jossa tehtiin kotitehtävät oikein huolella! Eli suunnattiin lähimmälle ruohokentälle, jossa aloitettiin ihan perus kontaktinottoa. Kuitenkin korotettiin hieman vaikeusastetta pidentämällä kontaktin aikaa, eli en antanut heti namia kun Saga katsoi silmiin, vaan kehuin ja odotin muutaman sekunnin ja sitten vasta nami. Tätä ollaan nyt harjoiteltu ja se alkaakin sujua oikein hienosti kunhan sitä ei tee liian kauan että neiti tylsistyy.
20140529_155348 20140529_155438
                                        20140601_144508                     
                                      20140601_144459
                               “Ai mikää oli? Kontakti? ei kun tossahan menee ruohonleikkuri, paaljon kiinnostavampi!”
Sen jälkeen siirryttiinkin kontaktiin etäisyydellä ja luoksetuloon. Eli otin Sagan sivulle, annoin käskyn ´istu´ ja kävelin vähän matkan päähän. Sitten kutsuin luokse jolloin Sagan tulee istuutua suoraan eteeni aj ottaa heti kontakti. Muutaman kerran jouduin palaaman neidin kanssa takaisin, kun tuli perään, mutta muuten sujui hienosti! Nostin vaikeusastetta vaihtelemalla etäisyyttä ja aikaa ennen kuin kutsuin luokse. Viereisellä kentällä haukkui toinen koira ja ruohonleikkuri pörräsi, joten tuli ihan kivasti häiriöitä mukaan treeniin myös! Lopuksi otettiin pari damin noutoa metsästä, mitä neiti rakastaa, jotka myös oli vähän harjoitusta ensi treenikertaa varten kun harjoitellaan dameilla (eihän neitimme nyt voi nolata itseänsä täysin… Silmänisku ) Treenin jälkeen paistoi vielä aurinko, joten suunnattiin sitten metsän kautta kotiin. Ihanan aurinkoinen päivä oli kaiken puolin!
                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)