perjantai 8. elokuuta 2014

Maailman kauneimmat koirat

Tänään sitten jatkettiin “näyttelykiertuetta” eilisen katastrofipäivästä huolimatta. Oltiin menossa Maailman Voittajanäyttelyyn 2014! Tosin tämäkään päivä ei alkanut ilman draamaa… En tiedä mikä näissä näyttely aamuissa on nykyään kun aina sattuu jotain!

Eilen illalla kävin vielä ostamassa Sagalle uudet näyttelyherkut: pinaattiletut! Muuten lihapullat ovat toimineet hienosti, mutta lettuja on joskus käytetty treeneissä ja ajattelin uuden maun ehkä inspiroivan neitiä heiluttamaan sitä häntää enemmän…

Mutta asiaan! Aamulla, ensimmäinen vapaapäivä, ja tiukka herätys 6:30(keskellä yötä tällaiselle aamu-uniselle henkilölle!). Kehät alkaisivat 9:00 Messukeskuksessa, joten ajattelin että ehdimme hyvissä ajoin jos olemme siellä noin 8. Luulin… Pääsimme hyvin lähtemään, mutta arkinen aamuruuhka moottoritiellä oli päässyt unohtumaan. Onneksi ei kuitenkaan seisottu siinä niin kauan. Päästin hitaasti mutta varmasti noin parin kilometrin päähän messukeskuksesta. Sitten liikenne pysähtyi. Mietin mikä ihme siellä maksaa, kunnes selvisi että edessä oli siltatyö ja yksi ajokaista oli käytettävissä kolmen sijaan! Nämä kaksi kilometriä kesti meille 30 minuuttia ajaa! Onneksi N istui ratin ääressä, minä jo istuin kuin hiilillä vilkasten kelloa joka toinen sekunti ja olin ihan varma että myöhästyisimme kehästä. Ajattelin jo että kohta nappaan neidin autosta ja juoksen ne pari kilometriä perille! Onneksi päästiin loppujen lopuksi perille, meillä oli onni saada parkkipaikka oikean sisäänkäynnin lähelle, joten 8:35 olimme sisällä, minä jalat hytisten ja pulssi varmaan kolmessa sadassa.

SNJ MV näyttelyt -14 048

SNJ MV näyttelyt -14 118

Väkeä oli messukeskuksessa pilvin pimein ja koiria oli joka värissä ja koossa. Enpä ole kännyt ennen näin isoissa koiratapahtumissa joten ihan kiinnostava kokemus! Hermostutti kuitenkin aivan vietävästi ja mietin miten ihmeessä pystyn näyttelemään neitiä kuin näin hermostuttaa….

Hieman ennen kehän alkua otin neidin häkistä ulos, ja hän oli pirteä kuin peipponen. Häntä meni kuin turbiini, ja ajattelin että kyllä tästä vielä hyvää tulee!

Kehässä hän oli aluksi todella paljon uusien lettujen perään, pomppi, istuutui ja yritti kaikkea saadakseen ne. Hieman rauhoittui sitten ja seisoi paikallaan, vaikka jalat sojottivat kaikkiin suuntiin… Junioreja oli sitten niin monta että meidät jaettiin kahteen ryhmään; ensiksi olivat ensimmäiset 12 arvostelussa ja sen jälkeen toiset 12. me kuuluimme toiseen tyhmään joten pistin neidin takaisin häkkiin ja yritin saada hermoni kuriin…

SNJ MV näyttelyt -14 060

SNJ MV näyttelyt -14 076

Kun tuli meidän vuoro, neiti meni taas innoissaan kehään, mutta jostain syystä se innostus jäi siihen. Häntä lakkasi heilumasta kokonaan, ja jalat sojottivat kaikkiin suuntiin. Hampaat näytettiin kyllä norjalaiselle tuomarille kiltisti, mutta ne tassut.. olivat ihan hujan hajan vaikka miten yritin asettaa ne ja innostaa neitiä.

SNJ MV näyttelyt -14 092

SNJ MV näyttelyt -14 096

SNJ MV näyttelyt -14 098

Pienen pomppimisenjälkeen (pinaattilettujen innostus) neiti kuitenkin juoksi erittäin hienosti ja nopsaan! Tuloksena oli kuitenkin valitettava EH ja sininen lappu nousi ylös. Tuomarin arvostelun mukaan neiti oli iloinen yksilö, mutta tarvitsee vielä aikaa kehittyä, eikä kulmaukset olleet ihan balanssissa. Häntä saisi heilua enemmän(ensimmäistä kertaa kun tästä sanotaan arvosteluissa!).

SNJ MV näyttelyt -14 107SNJ MV näyttelyt -14 109SNJ MV näyttelyt -14 111

Nooh, toisaalta ERI:n saaneet olivat todella hienoja ja junnuja oli niin monta että kyllä kai tuomarin oli pakko karsia vähänkin miinusta saaneet pois. Sagan molemmat siskot saivat myös EH:n. Vaikka kyllähän se hieman häiritsee että kahdessa näyttelyissä peräkkäin tuli EH…Pistettiin sitten neiti häkkiin ja jäimme katsomaan kilpailuluokkaa, jonka junnut kyllä olivat ihan omaa tasoa! Ehkä neiti tarvitsee pienen tauon kehittyäkseen.

En toisaalta ymmärrä mikä siinä on, koska heti kun tullaan kehästä pois, häntä lähtee käyntiin! Mutta kehässä ei mitään liikettä.

Mutta olihan voittajanäyttelyissä tarjolla paaaljon muuta kuin näyttelyt! Katsottiin muun muassa Koirakoulu Kompassin esitystä kivoista tempuista jotka voi opettaa koirille. Esimerkiksi kieriminen, jalkojen läpi meneminen(jonka Saga jo osaa), syliin hyppiminen(ei isolle koiralle!) ja paljon muuta hauskaa!

SNJ MV näyttelyt -14 247SNJ MV näyttelyt -14 248SNJ MV näyttelyt -14 251

Käytiin myös katsomassa kaikkia kojuja, ja flättien omasta rotukojusta löytyi neidille pitkään etsitty pidempi noutaja talutin. Tähän asti meillä on ollut vain lyhyt treenihihna, plus nahkaremmi kaulapannan kanssa. Neiti kuitenkin on niin paljon vapaana, että noutajaremmi on paljon kätevämpi kuin kaulapanta ja hihna.

SNJ MV näyttelyt -14 121SNJ MV näyttelyt -14 124  SNJ MV näyttelyt -14 120

                                                                                                Varapalkinnot jos ei tullut voittoa. Melkein teki mieli ostaa Sagalle. Silmänisku

Valitettavasti ei ollut neidin teemaväriä, oranssia, joten piti ostaa toinen teemaväri kirkkaan sininen. Ihan kiva sekin! Muuten löysimme myös uudet purunluut neidille, savustettu possunjalkaa ja siankorvia.

SNJ MV näyttelyt -14 133SNJ MV näyttelyt -14 140

Koirille löytyi  myös ulkoilualue tekonurmella, josta neiti ei tajunnut mitään. Uskalsi tuskin kävellä sen päällä!

Iloisena yllätyksenä löytyi paikalta myös valokuvauspiste jossa sai ottaa omalla kameralla kuvia koirastaan! Pitihän niitä “muutama” napsia! (napsittiin ehkä 20 ja vain muutama niistä oli onnistunut… joku ei ollut tottunut seisomaan palkintokorokkeella!)

SNJ MV näyttelyt -14 151SNJ MV näyttelyt -14 184                                           SNJ MV näyttelyt -14 192  

                                          mv

Muttamutta, näyttelyt ei mennyt ihan niin kuin piti, mutta iso ja mukava tapahtumahan tuo oli! Ja kiva kokemus, vaikka hermostuttikin aivan järkyttävästi!

1 kommentti:

  1. Saga och Johanna; Jag är så OTROLIGT stolt över Er <3 Kramar och massor GRATTIS från Tiger och mej <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)