sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kangasalan RN

Nyt viikonloppuna oli vuorossa ryhmikset Kangasalan ratsastuskeskuksessa. Luulin että olin ilmoittanut Sagan pieniin ryhmänäyttelyihin, mutta flatteja olikin melkein 40 josta narttuja oli noin 25 kappaletta..! Huhhejjaa… noh, kymmeneltä meillä oli Tinan, Nitan ja Norman kanssa treffit Juvanmalmilla, missä hyppäsin heidän kyytiin. Oli kyllä niin luksusta ettei itse tarvinnut lähteä ajamaan tuota pitkää matkaa!

Matka kesti melkein pari tuntia, ja perillä meitä oli vastassa automeri. Porukkaa oli melkein pilvin pimein, ihan kun olisi ollut KV näyttely kyseessä. Nappasimme ensin häkit ja muut tavarat ja veimme ne näyttelyalueelle, joka oli erittäin iso (ja kylmä!) maneesi. Nitan ja Norman kasvattajalta saimme onneksi lainaan pressun jonka laitoimme häkkien alle. Sitten vain viltit vielä häkkien sisälle niin koiruuksilla oli oikein lämpimät ja mukavat oltavat.

Kangasala rn 28.11.2015 017Flattien kehät piti alkaa hieman klo 12 jälkeen, mutta meillä olikin tuomari joka tykkäsi arvostella kaikkia koiria oikein koko rahan edestä, joten tästä seurauksena flatit alkoivat yli tunnin myöhässä. Onneksi me olimme lykänneet meidän aamulähtöä jo tunnin, odotusaika kävi kuitenkin pitkäksi kun oli kylmä ja kostea maneesi kyseessä! Odotusaikana rupateltiin niitä näitä tuttujen kanssa, ihasteltiin muutamaa pentua ja niin pois päin. Meidän oma kasvattaja oli myös paikalla Sagan siskon, Akan, ja japanilaisen flatin kanssa. Kävimme myös ostamassa Nitalle ja Normalle uuden näyttelyhihnan kun kerran oli aikaa. Sitten oli vihdoinkin flattien vuoro. Uroksissa oli monta hienoa yksilöä ja japanilainen herrasmies sijoittui nuorista herroista ensimmäiseksi.

Kangasala rn 28.11.2015 015Kangasala rn 28.11.2015 004Marianne oli ystävällisesti tarjoutunut esittämään Sagan yksilöarvostelussa. Jos neiti saisi SA:n niin sanoin että esitän hänet mielellään itse PN kehässä. Saga neiti teki parhaansa ja yllätys yllätys, esittäytyi erinomaisen kauniisti Mariannen kanssa. Täytyykö edes mainita että häntä heilui kuin mikäkin propelleri? Kuten kasvattajmme sanoi, Saga näyttää ihan eri koiralta kun heiluttaa häntäänsä! Kyllähän neiti minunkin kanssa seisoo ja liikkuu hyvin, mutta hän keskittyy niin valtavasti että häntä sitten unohtuu aina jonnekin kehän ulkopuolelle… Vähän hermostutti kun näin että tuomari mittaa kaikki koirat, mutta suureksi ilokseni punainen ERI heilui neidille! Kilpailuluokassa oli aika tiukkaa mutta itsevarmana Marianne ja Saga ravasivat itselleen ykkössijan ja SA:n!

Kangasala rn 28.11.2015 008Kangasala rn 28.11.2015 010Kangasala rn 28.11.2015 011

Vaikka Marianne esitti Sagan, sain kuitenkin juosta kehässä kun yks kaks sovittiin että minä esitän Nitan käyttöluokassa. Vähän treenailtiin ensin sivussa, ja että neiti oli kiltti ja helppo esittää! Näytti vain juustopalaa ja Nita katsoi palvovin silmin ja tassut täydellisesti aseteltuna! Hienosti Nita jaksoi seistä vaikka tuomari katsoi tooodella tarkasti ja mietti kauan. Juokseminen meni oikein kivasti myös. Hieman sain hidastaa vauhtia kun olen niin tottunut Sagan pitkiin askeliin, mutta selvisimme parilla laukka-askeleella ja loput meni hyvin. Tästä huolimatta heilui keltainen lippu ja tuomio oli H. Karvattomuus taisi olla syynä. Minun esittämäni koirat eivät koskaan ole saaneet alle EH:n, joten täytyy myöntää että tuli aika iso kolaus omaan esittämis-itsetuntoon. Tästä syystä pyysin Mariannen esittämään Sagan myös PN kehässä.

Kangasala rn 28.11.2015 018Kangasala rn 28.11.2015 020Kangasala rn 28.11.2015 025

Parhaita narttuja oli noin kymmenen kappaletta, ja pientä hämmennystä oli kun kehä oli niin pieni ettei kaikki oikein mahtuneet. Mutta siellä sitten ravattiin ja mietittiin, ja lopuksi neljä pääsi jatkoon. Saga ja Marianne olivat yksi niistä ja myös seuramme nuorin neiti Norma pääsi jatkoon! Taas mietittiin ja ravattiin ja katsottiin liikkeitä. Sagan oli ihan pökerryksissään Mariannen kanssa ja häntä heilui niin että se melkein irtosi… Lopuksi tulos oli PN4 todella kovassa seurassa! Olen kyllä erittäin tyytyväinen, koska en luule että neiti olisi yltänyt siihen minun esittämisellä. Suurin yllätys oli ehkä että jengimme nuorin neiti, Norma oli PN3 ja nappasi vara sertin! Kaiken kaikkiaan mainio päivä!

Sagan arvostelu, tuomarina Jaana Hartus:

Erinomaista tyyppäi oleva keskikokoa kookkaampi, linjakas, tyylikäs narttu. Täyteläinen, hyvä runko. Varma-asentoiset raajat ja hyvä raajakorkeus. Erinomainen pää ja ilme. Tehokkaat, vapaat liikkeet.

Kangasala rn 28.11.2015 042Kangasala rn 28.11.2015 034Kangasala rn 28.11.2015 039

Tässä vaiheessa kasvattaja tuli ilmoittamaan että olemme Sagan kanssa mukana kasvattajaryhmässä. Siellä esitin Sagan itse jotta tulisi vähän kokemusta. Harvahampaat sai ensimmäisen palkinnon rotukehästä ja KP:n, ja eikun isoja kehiä kohti! Isoissa kehissä kun ei olla Sagan kanssa koskaan oltu niin olimme molemmat kyllä ihan yhtä pihalla. Seurasimme vain mitä muut tekivät, teimme niin kuin käskettiin ja kysyin kaikki tyhmät kysymykset. Ihan huonosti ei kuitenkaan mennyt vaikka heillä oli meidät mukana kasvattaja-noviiseina, kun tuloksena tuli BIS2 kasvattaja!! Jee! Oli kyllä kivaa olla mukana ryhmän kanssa!

12308526_10201149996428352_8133935412384008867_n                                                         Kennel Harvahampaan BIS-2 kasvattaja!

Pitkä päivä oli, ja sekä Saga neiti että emäntä olivat molemmat yhtä kuitti. Oneksi oli kyyti kotiin eikä tarvinnut itse ajaa, muuten olisin kyllä nukahtanut rattiin… Mutta iloisina jätämme tämän vuoden näyttelyt taaksemme! Messariin minä olen menossa esittämään Harmia, mutta Sagaa en ole ilmoittanut sinne. Jäämme odottamaan kevään näyttelyitä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)