tiistai 5. heinäkuuta 2016

Karjaa KR

Noin viikon mökkielämän jälkeen oli vuorossa Raaseporin näyttely, Karjaa KR. Tästä näyttelystä on tullut melkein perinne, koska se on meidn kesämökin lähellä. Samalla olen joka vuosi yhtä iloinen ettei flatti kuulu turkkirotuihin, sillä yleensä Saga riehuu meressä vielä näyttelypäivän aamuna kun tullaan aina suoraan mökiltä... Tänä vuonna oli sitäpaitsi Karjaa näyttely täytti 30 vuotta joten porukkaa olikin sitä mukaan. Flatteja oli ilmoitettu tälle minun mielestäni "pikku maalaisnäyttelylle" peräti 26 kappaletta... Flattien kehät alkoivat vasta klo 12, joten kerrankin ei täytynyt herätä kukonlauluan aikaan kun matkaakin oli vain noin puolisen tuntia. 


                                                       *Harmi kehässä*

Paikan päällä oli todella hiostava sää, varsinkin kun aurinko oli esillä. Onneksi treenikaverimme oli tuonut teltan jo aikaisin aamulla, joten saatin häkit sinne varjoon. Portugalinen tuomari Luis Jorge Ferreira Peixoto osoittautui ripeäksi henkilöksi, joten flattien kehät alkoivat kerrankin ajoissa. Olenko muuten ainoa sitä mieltä, vai onko näyttelyden aikataulujen myöhästyminen yleistynyt? Mielestäni olen ollut tänä vuonna vain parissa näyttelyissä missä ei olla oltu noin tuntia aikataulusta jäljessä?

Mutta takaisin Karjaalle! Esitin ensin treenikaverimme uroksen Harmin käyttöluokassa. Herra onkin kasvanut komeaksi mieheksi ja esiintyminen on parantunut huimasti. Ennen piti aina olla laastarit kehän vieressä Harmin näykkiessä melkein sormeni poikki namin perään, mutta nykyään seisoo jo hyvin ilman namia ja ottaa sen muuten nätisti. Tuomarikin vaikutti tykkäävän Harmista sijoittaen tämän käyttöluokan toiseksi ja oli lopuksi PU3. Tämän jälkeen olin melkein hiestä märkä, ja hyvä että jaksoin juosta Harmin perässä tuossa uskomattoman hiostavassa säässä. Shortsit ja toppi olisi kyllä ollut mukavampi vaatevalinta kun jakku ja pitkät caprit...



Urosten jälkeen saatiin ihastella junnuja ja nuortenluokan nattuja ennen Sagan vuoroa. Otin sitten neidin häkistä ja koitin saada vähän eloa. Huomasin heti että Saga oli jotenkin väsyneen oloinen, tiedä sitten jouhtuiko se säästä tai mökkiriehumisesta, mutta häntä ei paljon kehässä heilunut. Aluksi heilui pikkasen ja juoksi oikein hyvin. Mutta tuomarin seisottaessa häntä valui tuttuun tapaan alas, eikä mikään saanut sitä heilumaan taas. 




Yritin tällä kertaa seisottaa Sagan pää pois auringosta, jotta silmät eivät näyttäisi niin vaaleilta(niiden vaaleudesta on lukenut melkein joka arvostelussa). Tuomari kuitenkin katsoi ilmettä ja Sagan kasvoja todella kauan. ERI saatiin ja eikun kilpailuluokkaan. Siellä seistiin ja juostiin kirros ja toinenkin, ja että oli kuuma! Tämän jälkeen tuomari seisotti ja jäi katsomaan Sagan ilmettä todella(siis oikeasti toddella!) kauan. Ehdin jo ajatella että meidät potkitaan pelloille kehästä silmien takia. Mutta saimmekin käskyn siirtyä jonon kärkeen! Tosin kaverimme Hertta, joka on pärjännyt viime aikoina todella hyvin, siirrettiin meidän eteen. Lopuksi Saga sai tuloksen AVO ERI 2. 





En yleensä välitä niin paljon Sagan tuloksista, olen tyytyväinen jos neiti saa ERIn. Mutta tällä kertaa jäi jostain syystä kyllä kismittämään että ei saatu edes SA:ta vain yhden pienen miinuksen takia koko arvostelussa... Muuten vaikutti nimittäin tuomari tykkäävän. Noh, ei auta. Näyttelythän ovat meille mukava harrastus ja sosiaalinen tapahtuma, vaikkakin olisi kiva saada ne kaksi puuttuvaa serttiä vielä joskus. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)