sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Yllätyksellinen Turku KV

Muutaman kuukauden näyttelytauon jälkeen avattiin tämävuotinen näyttelysesonki sopivan pienellä näyttelyllä, nimittäin Turun kansainvälisellä Turku top dog show. Näyttelytauon aikana olikin jo ehtinyt unohtaa näyttelyiden huonon puolen; herätys kukonlaulun aikaan kun muu maailma vielä vetää sikeitä. Noh, onneksi tietää että perillä odottaa mukava päivä tuttujen kanssa. Flatteja oli ilmoitettu melkein messarin määrän verran, tarkemmin ottaen 43 kappaletta ja tuomarina oli Elina Haapaniemi.



Turkuun saavuimme todella hyvissä ajoin. Paikan päällä Marianne trimmasi Sagan, jonka turkki oli korvien alta jo hiukan huopiintunut kun ei neljän kuukauteen (ellei pidempään) olla trimmattu. Hups... Noh, hieno neidistä tuli. Tasan kymmeneltä pyörähti flattien kehät käyntiin. Uroskehiä ei kauaa tarvinnut katsoa ennen kuin totesimme linjan olevan erittäin tiukka. Kehät alkoivat muutamalla "hyvällä" eli H:n arvosanalla, ja jatkuivat erittäin hyvällä. Erinomaisia näki vain muutaman, ja sertin arvoisia vielä vähemmän. Muun muassa SNJ:n päänäyttelyn BIS juniori lähetettiin kehästä EH:lla. Koska samainen tuomari kerran tuomariharjoittelijana antoi aika negatiivista palautetta Sagasta, emme odottaneet paljoa. Harmin kanssa uskoin pärjääväni paremmin.


*Celtair Round and Round, Harmi*

Otin innokkaan Harmi herran ajoissa häkistä pois rauhoittuakseen, jonka jälkeen astuimme kehään. Harmi seisoi muuten hyvin, mitä nyt hieman veti kun juostiin, mutta ei halunnut näyttää hampaita kunnolla. Jostain syystä tuomari halusi katsoa ne kaksi erillistä kertaa, ja katsoi ne sitten koko rahan edestä tarkkaakin tarkemmin. Harmi väänteli eikä pitänyt siitä ollenkaan, josta tuomari hermostui ja tiuski koiralle. Tämähän ei koiraa rauhoittanut eikä minulle jäänyt hirveän positiivista kuvaa hänestä. Hän ei selvästi muutenkaan pitänyt flattien eloisuudesta. Sininen lappu ja EH heilahti meille. Arvostelussa mainittiin ainoana positiivisena asiana hyvät tassut.




Seurattiin kehää kunnes tuli Sagan luokka. Ensimmäistä kertaa olin ilmoittanut Sagan käyttöön, ja luokassa oli viisi flattia. Olin saanut idean näyttää dummya Sagalle juuri ennen kehää ja esittää ilman namia. Dummy, koska neiti rakastaa niitä ja innostuu niistä aivan valtavasti, ja olen pitkään epäillyt että Saga jää patoamaan nameja kehässä joten päätin kokeilla ilman. Koiruus olikin kuin tulta ja tappuraa kehässä ja meillä oli todella hauskaa yhdessä! Vaikka olen iloinen että saan esittää toisia koiria kehässä, ja otan sen kunniana että minuun luotetaan handlerina, niin onhan se aina eri tunne esittää omaa koiraa. Häntä heilui koko esityksen ajan, ja neiti selvästi nautti. Tosin myös Sagalle, joka on Harmia yli puolet rauhallisempi, tuomari tiuski jotain sen sähläämisestä ja vauhkoamisesta. Yllätykseni oli siis suuri kun tuloksemme oli ERI 2 SA!



Paras narttu kehässä oli seitsemän koiraa kahdestakymmensestä yhdestä nartusta. Kierros ympäri ja tuomari valitsi neljä parasta narttua joukkoon. Me emme kuuluneet niihin. Varasertti jäi jakamatta, joten sen kävimme nappaamassa Sagan kanssa. Vaikka varaserttejä onkin tullut kerättyä aikamoinen kasa, on tämä yksi harvoista josta olen aidosti iloinen. Näin tiukalla linjalla olen enemmän kuin ylpeä Sagasta joka jaksoi olla iloinen kehässä koko päivän ja sai hienon tuloksen!




"3-v musta, vahva narttu. Feminiininen ja hyvin esiintyvä. Erinomainen ryhti sopivasti raajoillaan. Kaunislinjainen hyvä nartun pää. Keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta, hyvä lapakulmaus. Hyvä luusto. Erinomaiset tiiviit käpälät. Hyvä rintakehä. Sopivasti kulmautunut takaosa. Tehokas liikkuja. Hyväkuntoinen oikeanlainen karvanpeite. "

Tulos:  KÄY ERI 2 SA "PN5" VARASERT


Arvostelu oli erinomainen, mutta valitettavasti minulle ei jäänyt jäärin positiivinen kuva tuomarista. Flatin kuuluu olla eloisa, ja tiuskimalla koiralle ei ainakaan paranna asiaa. Muten päivä oli erinomaisen mukava ja oli ihana nähdä kaikkia tuttuja taas pitkästä aikaa! Tuliaisina shoppailtiin possunkorvia ja Hurtan lämpömanttelin jonka esitän erillisessä postauksessa.

Ps. Onnittelut niille jotka jaksoivat lukea loppuun asti!





2 kommenttia:

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)