sunnuntai 3. toukokuuta 2015

TOKOuran möllikorkkaus

Tänään oltiin pikku-neidin kanssa ensimmäistä kertaa möllitokossa. Agimestalla Espoossa järjestettiin kyseiset möllit, ja koska meistä ei kumpikaan Sagan kanssa olla osallistuttu TOKo kisoihin ennen ajateltiin että on hyvä aloittaa mölli ALO luokasta. Hieman outo fiilis oli kyllä pakata tokoliivi ja lelut näyttelyhihnan sijaan.

Hox! Postauksen lopussa videot suorituksesta sekä tarkemmat pistetulokset.

20150503_130745

MölliALO oli päivän viimeinen luokka ja meitä oli siinä kaiken kaikkiaan seitsemän koirakkoa. Oltiin pikku-neidin kanssa viimeisiä luokassa koska juoksut ovat just loppuneet, niin muille ei aiheutuisi harmia tästä. Mutten oli hyvin järjestetyt möllit mutta hallissa oli aivan järkyttävän kuuma eikä ilma kiertänyt tuskin ollenkaan. Tämän huomasi ensimmäisen paikkiksen jälkeen, kun neiti oli odottanut vuoroaan puolisen tuntia vire laski minimiin ja neiti läähätti kun viimeistä päivää.

MölliTOKO 3.5.2015 010MölliTOKO 3.5.2015 011

Aluksi siis oli luoksepäästvyys ja paikallaolo. MölliALO luokassa paikallaolo oli vain minuutin. Odotellessa liikkeen alkua huomasin neidissä vähän rauhattomuutta. Sagan mielestä ei ollut kovin kiinnostavaa kuunnella tuomarin puheita tekemättä mitään, eikä ihan halunnut pysyä paikallaan, mutta pienellä rupattelulla tämä pysyi oikein nätisti istumassa. Tuo luoksepäästävyys sen sijaan vähän jännitti, mutta suureksi yllätyksekseni neiti vain nuuski ja pussasi tuomarin kättä hieman, muuten istui oikein nätisti paikallaan! Tähän asti kun ollaan harjoiteltu tätä neiti on melkein hypännyt harjoitustuomarin syliin, joten ihana huomata että neiti osaa kun on pakko.

MölliTOKO 3.5.2015 014MölliTOKO 3.5.2015 017MölliTOKO 3.5.2015 020MölliTOKO 3.5.2015 021

Tämän jälkeen kaikki koirat käskettiin maahan ja minuutin paikallaolo alkoi. Meidän ryhmässä kaikki koirat pysyivät paikoillaan, vaikkakin kehän ulkopuolella tapahtui jotain säheltelyä joita koirat hieman katsoivat. Saga ei edes tämän minuutin aikana ehtinyt mennä kyljelleen, mikä jo oli saavutus. Saatiin tuomarilta paljon kehuja mallikkaasta suorituksesta.

MölliTOKO 3.5.2015 024MölliTOKO 3.5.2015 027MölliTOKO 3.5.2015 029MölliTOKO 3.5.2015 031MölliTOKO 3.5.2015 032

Koska oltiin viimeisiä luokassa laitettiin neiti häkkiin sen ajaksi kun katseltiin muiden suorituksia.

MölliTOKO 3.5.2015 040

Yksilösuorituksista oikeastaan hyppy ja hieman seuraaminen jännitti eniten. Seuraamisena otettiin nome seuraaminen koska kontaktissa seuraaminen ei vielä kestä häiriöitä. Tätä ei oikeastaan olla niin paljon treenattu niin en odottanutkaan niin korkeita pisteitä siitä. Hypyssä Saga on viimeiset kerrat kieltänyt ilman käsimerkkiä, joten se hieman jännitti.

Seuraamisessa huomasin vireen alhaisuuden, koska neiti jätätti hieman, varsinkin juoksussa jätti melkein koiranmitan jälkeen. Vapaana seuraaminen meni sitten kytkettyä paremmin, neiti jopa kesti häiriön kun kelloni kesken kaiken tippui ranteelta mikä ei liikkuri kestänyt kun unohti ohjata meitä!

MölliTOKO 3.5.2015 047MölliTOKO 3.5.2015 048MölliTOKO 3.5.2015 049

MölliTOKO 3.5.2015 051MölliTOKO 3.5.2015 052MölliTOKO 3.5.2015 053

MölliTOKO 3.5.2015 055MölliTOKO 3.5.2015 056MölliTOKO 3.5.2015 057

MölliTOKO 3.5.2015 065MölliTOKO 3.5.2015 066

Jäävät ovat Sagalla olleet vahvoja ja tämä olisi varmaan näkynyt tänään ellei meikä olisi mennyt tunaroimaan. Liikkeestä maahan meni nopeasti ja tyylikkäästi, ja olin oikein tyytyväinen kunnes näin että saimme miinuspisteen käsimerkistä. Tätä en siis itse huomannut ennen kuin katsoin videota jälkeenpäin. Tämä jälkeen oli luoksetulo, jonka neiti suoritti innokkaasti perus “Saga-twistillä” lopussa (näkyy videossa). Liikkeestä seisominen nollattiin kun neiti yllättäen menikin maahan. Suorituksen jälkeen sain kuulla, että käsi oli vissiin taas oli heilunut niin neiti varmaan luuli sen maahanmeno käskyksi. Seuraavalla kerralla sidon kädet teipillä kiinni vartaloon kun eivät muuten pysy paikoillaan! Turhaa saada miinuspisteitä turhista vartaloavuista kun koira muuten menisi niin nätisti.

20150503_13322820150503_13323020150503_133231

                  

Liikkeestä maahan

 

                   

Luoksetulo

 

                     
Epäonnistunut liikkeestä seisominen

 

                     
Kokeen jälkeinen liikkeestä seisominen korjaus

Hyppy meni odotetusti nollille. Kerrankin neiti ainakin liikkui estettä päin, mutta ei hypännyt yli ennen kuin tuplasin käskyn ja autoin käsimerkillä.

MölliTOKO 3.5.2015 071MölliTOKO 3.5.2015 072MölliTOKO 3.5.2015 074MölliTOKO 3.5.2015 076MölliTOKO 3.5.2015 077

Loppujen lopuksi saatiin kolmostulos kun sekä liikkeestä seisominen että hyppy nollattiin.

Tulos:

Luoksepäästävyys: 10

Paikalla makaaminen: 10

Seuraaminen kytkettynä: 7

Seuraaminen vapaana: 7

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 (se käsimerkki!!)

Luoksetulo: 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0 (meni maahan)

Estehyppy: 0

Kokonaisvaikutus: 8

Tuomarin kommentti: Saisi kauttaaltaan olla intensiivisempi. Luoksetulo iloinen ja hyvä, samaa iloa myös muihin liikkeisiin niin hyvä tulee!

 

Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen meidän suoritukseen neidin kanssa. Tuo hännänheiluttaja näytti että osasi keskittyä eikä lähtenyt säheltämään minnekään liikkeiden välissä. Myös itse kentälle saapuminen kun muut koirat jo odottavat siellä, meni paremmin kun mitä odotin. Parasta tässä hommassa oli kuitenkin että se oli hauskaa! Hirveä treeni-into iski, joten nyt vain treenaamaan liikkeitä enemmän niin uskalletaan näyttäytyä virallisissa kisoissa.

MölliTOKO 3.5.2015 001

1 kommentti:

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)